Henkilöautot kolaroivat Vimpelin Sääksjärvellä – mukana kolme henkilöä

0
(Kuva:Jukka Ketonen)

Kahden henkilöauton kohtaamiskolari sattui tänään alkuillasta kello viiden jälkeen Vimpelissä Tuomalantien ja Vanhanpihantien risteyksessä Sääksjärven pohjoispäässä.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Vimpelin pelastusyksikön päivystäjä kertoi onnettomuuden aiheutuneen mitä varmimmin risteysalueen tien pinnan yllättäneestä liukkaudesta. Onnettomuudessa oli osallisena kolme henkilöä, joista yksin matkannut kuljettaja kuljetettiin jatkotarkistukseen. Toisen auton kuljettaja ja hänen kyydissään ollut matkustaja selvisivät säikähdyksellä yllättäneestä tilanteesta. Kaikki kolarin osalliset olivat aikuisia henkilöitä. Kolaroinnissa Vetelin suunnasta tullut auto oli liukastellut ja törmännyt Sääksjärven länsirannan puolelta Tuomalantietä  tulleen henkilöauton kylkeen.

Molemmat ajoneuvot kärsivät eriasteisista korin- ja alustanvaurioista ja ne jouduttiin siirtämään pois paikalta hinauspalvelun toimesta.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI