Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto hyväksyi 26.5.2025 kokouksessaan päivitykset hyvinvointialueen hallintosääntöön. Hallintosääntö on dokumentti, joka ohjaa hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon järjestämistä sekä päätöksenteon menettelyjä.
Päivityksen myötä lautakuntarakenne tiivistyy: yksilöjaosto sekä talous- ja investointi-lautakunta lopettavat toimintansa. Keskustelua käytiin etenkin luottamushenkilöiden palkkioista.

Aluevaltuuston jäsen Sami Keskinen esitti, että kolmen tunnin ylittävältä osalta lisäpalkkiona maksettaisiin 50 prosentin sijasta 25 prosenttia peruspalkkion määrästä. Äänin 38–19 hyväksytyksi tuli kuitenkin hallituksen pohjaesitys.
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen tilinpäätöksen. Vuoden 2024 alijäämäksi muodostui 62,05 miljoonaa euroa. Kahdelta ensimmäiseltä toimintavuodelta hyvinvointialueella on näin ollen yhteensä 106,3 miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää.

• Näiden lukujen valossa on selvää, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue ei kykene kattamaan alijäämiään hyvinvointialuelain edellyttämässä aikataulussa, eli vuoden 2026 loppuun mennessä. Lisärahoitusneuvottelut ministeriöiden kanssa ovat paraikaa käynnissä, ja ne saataneen päätökseen kesäkuun aikana, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen toteaa.
Aluevaltuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024. Asiakohdan puheenvuoroissa nostettiin esiin huolta ennen kaikkea hyvinvointialueen rahoituksen riittävyydestä.
Aluevaltuusto päätti esityksen mukaisesti, että hyvinvointialueen dialyysitoiminta sijoitetaan kokonaisuudessaan Seinäjoen keskussairaalaan. Tähän saakka dialyysihoitoa on annettu sekä keskussairaalassa että Kauhajoen niin kutsutussa satelliittiyksikössä. Dialyysitoiminnan sijoittuminen keskussairaalalle on perusteltua tilankäytön, kustannussäästöjen sekä resurssien tehokkaan hyödyntämisen vuoksi.
Lisäksi aluevaltuusto käsitteli yhteensä 12 valtuustoaloitetta. Ensihoidon työaikaa käsittelevän aloitteen kohdalla Sami Keskinen teki esityksen, että aloite todettaisiin keskeneräiseksi. Äänin 36–20 aluevaltuusto kuitenkin päätti todeta aloitteen loppuun käsitellyksi.
26.5.2025 pidetty kokous oli nykyisen valtuuston viimeinen. Huhtikuun aluevaaleissa valitun uuden aluevaltuuston työ alkaa järjestäytymiskokouksella 2.6.2025.

Valtuuston puheenjohtaja Paula Risikko summasi ensimmäistä kautta suureksi muutokseksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelujen järjestämisessä.
- Uudistuksen tavoitteina on ollut muun muassa parantaa palvelujen ja henkilöstön saatavuutta sekä palveluketjujen sujuvuutta samalla hilliten kustannuksia. On ymmärrettävää, että näinkin lyhyessä ajassa näin kunnianhimoisia tavoitteita ei vielä ole täysimääräisesti saavutettu. Työmme siis jatkuu.
- Talous tulee myös alkavalla valtuustokaudella olemaan suurin haasteemme.
Puheenjohtaja Risikko osoitti lämpimät kiitoksensa hyvinvointialueen henkilöstölle, viranhaltijajohdolle sekä luottamushenkilöille.