Kolumni | Kansankirkon kiusaaminen kiihtyy!

1
Nykyajan uudistushalukkuus, tasa-arvon nimissä hämärtää Kansankirkon valoisaa sekä turvallista toimintaa ja tulevaisuutta nykyään ovat monet erimielisyydet. Valitettavasti!  

Pentti Hautala
Alavus/Töysä

Pienempien vähemmistöjen edustajat pompottavat eduskuntaa ja sekoittavat aivan suunnitelmallisesti normaalia elämänmenoa nyt Suomessakin.

-Kaiken perinteisen hyvän uudistamisen haluissaan he kiertävät kirkolliskokouksien päätöksiä ja kiusaavat sekä, harjoittavat järjestelmällisesti perinteisiä ja kristillistä kansankirkkoamme.

Piispa ja monien seurakuntien papitkin ovat jo antaneet ”piutpaut” kansan enemmistön mielipiteille. Samalla väheksytään kirkollisten toimijoiden keskuudessa myöskin oman lakikirjan Raamatun ohjeistusta.

He eivät hoksaa sitäkään, että ”uudistajien” päätarkoituksena on sekoittaa Evankelisen kirkon suosiota ja saattaa sen seurakuntia sekaannukseen.

Ei voi ymmärtää, eikä moni muukaan normaalijärkinen voi ymmärtää, miksi annetaan niin auliisti kirkon suojelusta ja hyväksyntää Raamatun opetuksen vastaisella toiminnalla. Esimerkiksi vaatimus kirkollisesta siunaamista samaa sukupuolta olevan kanssa ei johdu vähääkään suuresta rakkaudesta Jumalaa ja toista ihmistä kohtaan. Pontimena on kirkon kiusaaminen?

Kun ajattelen tätä asiaa omalle kohdalleni. – Jos minusta saisi paholainen vallan ja rakastuisin mieheen. En minä kiusaisi kirkkoa ja pyytäisi pappia minua vihkimään.

Ei todelliseen, poikkeukselliseen rakkauteenkaan ja nautinnolliseen yhdessäoloon tarvita kirkon ja muidenkaan ulkopuolisten siunausta ja hyväksyntää. Silloin kyllä, jos tarkoituksena on sekoittaa sekä riitauttaa kirkon- ja seurakuntien normaaleja toimintoja.

Minä en varmastikaan ymmärrä kaikkia Raamatun oppeja ja tarkoitusta, vaikka olen toiminut Töysän ja Alavuden seurakuntien kirkkovaltuustoissa ja neuvostoissa ym. vuosikymmenien ajan. tähän mennessä. -Mutta sen ymmärrän kyllä, että samaa sukupuolta olevien kirkollinen siunaus ja vihkiminen pyhään avioliittoon on Jumalan tahdon sekä pyhän kirjan Raamatun vastaista.

Puolustajat vetoavat siihen, että kristillisiin arvoihin kuuluu tasa-arvo, raamatun opeista välittämättä.   Näistä asioista on kuitenkin turha väitellä. Esim. Paavalin kirjeessä 1 roomalaisille raamatunjakeissa, 24, 25, 26 ja 27 tämä selviää selkeästi.

Pappismies, joka uskaltaa kunnioittaa aitoa ja alkuperäistä Jumalan sanaa ja Raamatullisia arvoja, meidän kaikkien hyväksi on nykyään jopa hankalassa tilanteessa.  Joutuu tiukan panostuksen alaiseksi.

Kaikissa uudistuksien erinomaisuutta ylistävissä kirjoituksissa on kehuttu kirkollisen toiminnan yhtenäisyyden parantamisen puolesta. Samalla tarvittaisiin kuitenkin selvitystä, mitä se uudistushenkisyys käytännössä on? – Onko se vain entisen hyvän hylkäämisen halua ja riidan kylvämisestä kirkollisten arvojen heikentämiseksi.

Yhä harvempi kunnioittaa enää vanhoja, hyväksi todettua palvelua kirkollisessakaan toiminnassa. Piispojen ainakin pitäisi olla rohkea ja puolustavan perinteitäkin. Samalla heidän pitäisi antaa arvoa ja tukea sellaisia alaisiaan, jotka haluavat toimia omantuntonsa mukaan.   Suosia Raamatun aitojen oppien julistamista ja työskentelyä pappisvirasta.

Lähimenneisyys kuitenkin osoittaa, että piispat ovat enemmistönä hylkäämässä oman lakikirjansa, Raamatun opetukset ja ohjeet!

Kuva: Pentti Hautala



 

1 KOMMENTTI

  1. Aivan totta.
    Raamattu sanoo miten on
    Mieheksi ja naiseksi..ja silleen.
    Toivottavasti moni ymmärtää erota niistä seinistä.

JÄTÄ KOMMENTTI