Pönttöbongaus 5.-6.6. | Mitä lintuja pihan pöntöissä pesii?

0
Käpytikka pesii monessa pihapöntössä, mutta naputtelee aivan itse asunnon pihapuuhunkin, kuten tämäkin. (Kuva:Pentti Hautala)

Pentti Hautala/J-Pnews
ALAVUS / TÖYSÄ

BirdlLife Suomi järjestää tänä viikonloppuna, 5.-6. päivinä kesäkuuta Pönttöbongaus tapahtuman. Tavoitteena on kerätä tietoja pönnttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lintujen seurantaan.

Osallistujilta kysytään, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muualla tarkkailupaikalla on. Lisäksi sitä, mitä lajeja pöntöissä pesii tai on on tänä vuonna pesinyt?

Jokainen saa osallistua tähän tapahtumaan kertomalla, mitä lintuja pöntöissä pesii. Pönttöihin ei ole suotavaa kuitenkaan kurkistella ja häiritä muutenkaan pesimistä.

BirdLife toivo havoinnoijien kertovan myös pesinnän ajoittumisesta ja onnistumisesta eri puolilla Suomea. Esimerkiksi tietoja siitä, mitä aiheutti toukokuun viileä ajanjakso ja loppukuusta ropisseet rankkasateet pesintöihin.

Havainnot voi ilmoittaa verkkolomakkeella tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Pönttöbongauksen tulokset päivittyvät BidlLifen sivuille.

Pönttöjen pesintää bongataan nyt yhdeksättä kertaa. Viime vuonna havaintoja ilmoitettiin lähes 2900 paikasta. Yhteensä saatiin 26 000 pöntön tiedot.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI