Juha Viitasaari
Muutama vuosi sitten erään maakunnan keskeinen ja kunnioitettava hahmo toisti usein, että kasvavien kaupunkiseutujen ulkopuolella sijaitsevista kunnista tulee kehittymään kotiseutu-yhdistyksiä. Vaikka ilmaisussa on vähän piikikkyyttä, ei siinä tunnistettuja keskeisiä kehityskulkuja sovi jättää huomaamatta.
Kouriintuntuva murros
Suomalainen yhteiskunta on melkoisessa murroksessa. Keskitytään tässä kuitenkin vain kuntiin, jotka ovat olleet julkishallinnon ydinrakenne viimeisen 150 vuoden ajan laajojen vastuidensa ja autonomiansa ansiosta. Ne ovat järjestäneet ja turvanneet kansalaisen tarvitsemat palvelut syntymästä kuolemaan. Tämä rakenne on myös säilyttänyt lähes koko maan elinvoimaisena.
Vaikka yritykset tuovat valtaosan työpaikoista, ovat kunnat varmistaneet lapsille päivähoidon ja koulun siksi aikaa, kun vanhemmat ovat töissä, kunnallistekniikan perheiden asuinalueille sekä terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja vanhusten palvelut, jotta ihmisarvoinen elämä mahdollistuu kaikille. Samalla on muun muassa edistetty paikkakunnan viihtyisyyttä, liikuntaa ja kulttuuria.
Sote-uudistus siirsi hyvinvointialueille yli puolet kunnan toiminnasta euroissa mitattuna. Sen myötä kuntaorganisaatio on selvästi pienempi. Tilalle on tullut lisävastuitakin ja seuraavaksi kunnille siirtyy työllisyyspalvelut, mikä onkin luonteva jatke kunnan elinvoimatehtävälle. Kuitenkin niiden järjestäminen vaatii lain mukaan 20 000 asukkaan väestöpohjan. Pienempi kunta saa toimia itsenäisesti vain poikkeusluvalla. Tämä on selvä esimerkki valtionhallinnon ohjaamasta kehityssuunnasta. Yhteistyö ei ole huono asia, vaan usein viisautta, mutta yhä useammin ainoa vaihtoehto.
Valveutuneet tai kurjuutta jakaneet kunnat ovat luoneet jo menestyviä yhteistyömalleja. Myös tulevissa ratkaisuissa kunnan on tarpeen edistää omaa etua kumppanuuksien avulla. Todennäköisesti puun takana odottaa lisää vastaavia uudistuksia. Ainakin sivistystoimen palveluita harkittaneen isommille harteille. Julkisen talouden tila pakottaa valtiovallan sopeuttamaan kuntia kohti talousahdinkoa, joten yhä useammin joudutaan kysymään, mihin on varaa.
Uusvanha paikallisyhteisö
Meneillään olevaa murrosta ilmentävät joka kunnassa ajankohtaiset asiat. Moni sopeuttaa talouttaan yt-neuvottelujen kautta. Alavudella on käynnissä niin sopeutuminen raskaisiin sattumiin kuin keskusta-alueen rakentamisratkaisut. Myös Ähtärissä on taloudellinen toimintakyky ollut vahvasti pinnalla. Toisaalta Kuusiokunnat, Järviseudun kunnat Kauhava ja Lapua ovat koonneet uudenlaisen yhteistyöalueen työllisyyspalveluiden tuottamiseksi Kuntayhtymä Kympin puitteissa. Malli on poikkeava, sillä palvelut tuotetaan tasavertaisessa yhteistyössä. Muualla Suomessa toiminta pohjautuu useimmiten yhden veturin johtamaan isäntäkuntamalliin. Virrat puolestaan pohti hiljattain yhteistyösuuntiaan tavalla, joka johti kaupungin hallituksessakin äänestykseen
Oletettavasti joka kunta pitää olemassaoloaan tarpeellisena ja haluaa turvata toimintakykynsä. Kuntaguru Eero Laesterä on todennut hyvän tulevaisuuden takuuna olevan, jos kunnalla on valtionosuuksien ja tuloverotuksen lisäksi muuta rahoitusta. Toisin sanoen kunta ei ole sattuman ja ministeriön armoilla, vaan saisi lisätuloa omilla valinnoillaan. Kun katsotaan eri mittareilla menestyviä alueita kasvukeskusten ulkopuolella, pompahtaa sieltä poikkeuksetta matkailulla loistava Lappi, läntisen Suomen tuulivoimakuntia tai muiden kehittyvien elinkeinojen avittamia yhteisöjä.
Olennaista onkin tunnistaa, mikä on alueelle kriittistä tai potentiaalista, missä kuntaorganisaation on tarve olla apuna ja mitä vastuuta kannattaa organisoida laajemmille harteille. Se, mikä paikallisesti on elintärkeää, ei välttämättä lue kuntalaissa – tai ole siellä ikuisesti. Samalla, kun kunta tunnistaa, mitä haluaa olla, on tärkeä ymmärtää myös, mitä kunta ei tulevaisuudessa aio, pysty tai saa olla. Näiden asioiden tulisi näkyä kaikessa aina strategisesta suunnittelusta yksittäisiin päätöksiin.
Hyvinvointialueilla ei siirtynyt elinvoimatehtävää eikä siten niillä ole tarve kehittää rakenteita sitä tukien. Kunnilla ei olekaan varaa naiiviin uskoon, että joku muu katsoo heidän etunsa perään. Uusien alueellisen päätöksenteon tasojen myötä vahvistuukin yksi erityispiirre – alueellinen edunvalvonta. Realistinen uhkakuva on, että sote-palvelut karkaavat hieman kauemmas eikä kuntakaan pysty ylläpitämään aiempaa palvelutarjontaansa. Samalla hiljalleen muutkin työpaikat vähenevät, kun yritykset tai työntekijät miettivät sijoittumistaan palveluiden lähelle. Kurjistava kierre on valmis.
Tapahtuva yhteiskunnallinen muutos ja kaventuvat resurssit vaativat viisautta ja oikeita valintoja. Kaikki haluavat olla kehittyviä elinvoimakuntia, mutta joskus voi olla hyvä valinta erikoistua eräänlaiseksi vaikuttavaksi kotiseututoimijaksi, jos sillä turvataan paikallisesti oikeat asiat. Ikuisesti ei voi olla se aiempi kunnanvirasto eikä kaikkia tähtiä saa kurotettua taivaalta.
