Metsämarjojen runsautta – karpalo kruunaa kesän kyykkimisen!

0
Karpalot alkavat olemaan parhaimmillaan poimittavaksi ja se vain paranee suksikeleihin saakka. -Ja näitä "terveyspommeja" on nevoillamme hyvin, kuten perjantaina ottamani kuva Mutkankylän nevalta näyttää.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Edelliset kesät ovat jo olleet hyviä metsämarjojen runsaudessa. Kulunut kesä laittoi vielä entistäkin paremmaksi. kun ottaa huomioon kaikki luonnos-samme kasvavat marjat.

Mustikalla oli ehkä kaikkien aikojen paras kesä. Marjaa jäi ”sinisenä mattona”, monissa metsissä luonnon linnuille ja elämille herkuteltavaksi. Myöskin puolukkaa kypsyi runsaasti.

Niin sanotut suo-nevamarjat suorastaan yllättivät kaikki kerääjät runsaudellaan. Ensimmäisen kerran esimerkiksi lakkaa/hillaa jäi poimimattakin paljon alueellamme. Marja kypsyi ja pehmeni käsiin. Oli suorastaan surullista, kun oli jätettävä poimimattakin hajoavia marjoja.

Kesän viimeisimpinä kypsyy happamammat marjamme, tyrni ja karpalo. Hätäisimmät ovat mainittuja marjoja keränneet jo syyskuulla. Myöskin karpalon ostajat ovat olleet asialla jo syyskuun viimeistä edellisellä viikolla. Näin, vaikka karpalo on parhaimmillaan vasta lokakuussa. Ja paranevat maultaan sekä ”aromeiltaan” aina lumentuloon asti.

Takavuosina oli luonnossa kasvavalla tyrnillä aikarajoituksia, jos käytettiin poiminnassa marjapuristinta.  Nyt tuo rajoitus ei ole enää voimassa. Tyrni kukkii toukokuussa ja siitä neljän kuukauden kuluttua marjat ovat kypsiä.

Tyrnisato on puutarhoissa ja luonnossa ollut eritäin hyvä. Samoin on sanottava karpalosta. Monet nevamme punertavat, kuin kaunis matto. Minäkin poimin ensimmäisen 5-kiloa, kypsempiä valiten, nyt perjantaina 7.10.

Niin tyrni- kuin karpalokin ovat molemmat ”terveyspommin” maineessa. Runsaasti C-vitamiinia ja muita hyödyllisiä aineita sisältävät marjat ovat rinnastettu jopa joillakin tahoilla, peremmiksi parantajaksi kuin lääkkeet. Näin varmasti on ollutkin, vuosikymmeniä sitten, kun myynnissä oleva lääkevalikoima oli huomattavasti vähemmän mitä nykyisin.

Ja varmasti kaikki luonnossamme kasvavat marjat ja monet kasvitkin on terveellisiä käyttää. Ja niillä on terveyttämme parantavia vaikutuksia. Onhan ne aitoja luonnontuotteita, jotka maksavat purkissa ostettuna ”maltaita”. Netistä saakin helposti ja luotettavastikin tietoja marjojemme ja kasviemme terveysvaikutuksista ja käytöstäkin.

Nyt kannattakin suunnata karpalonevalle hyötyliikuntaan ja samalla saa terveyttä itselle välittömästi sekä lisäksi koko talveksi!

KUN OLEN NÄITÄ ajankohtaisia marjastusjuttujakin kesän aikana tehnyt, moni on kysellyt sitä: -Kuinka paljon minä itse kerään niitä?

Heti alkuun voin todeta, että paljon olen taas poiminut-hyötyliikkunut luonnossa.  Olen marjastanut oman perheen käyttöön, sekä läheisille lahjaksikin. -Mutta jos oikein tarkkana ollaan, niin olen saanut nyt rahaakin, jota en ole huolinut keneltäkään marjoistani vuosikausiin.

Helsinkiläinen, entinen töysäläinen Mikko Paavola halusi ehdottomasti maksaa euroja, kun vein hänelle ison sangollisen mustikkaa.

Lakkaa ehdin poimia, ennen marjan ylikypsymistä noin 40 kiloa. Mustikkaa hieman enemmän ja puolukkaa 60 kg. Tyrnimarjoja kerään noin 30 kiloa ja saman verran on tavoite karpaloissakin. Lisäksi kymmeniä kiloja puutarhamarjoja.

Maakellari on oiva säilytyspaikka sellaisille marjoile ja mehuille, joita ei pistetä pakastimeen.

Parempaa puoliskoani Tuulikkia onkin työllistänyt keräämieni marjojen perkaaminen pakastaminen, hillojen- ja mehujen keitto, survominen sekä muu jatkojalostaminen. VAASAN-Jaakon puolukkamehuunkin riitti nyt puolukoita. Tätä Wanhaa lajia, mehutiivistettä tuli talven varalle kymmenkunta litraa.

Sieniruuastakin tykkään, mutta itse olen kerännyt ainoastaan vain kilon verran kanttarelleja.

Kuvat: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI