Perussuomalaisilla Vaasan vaalipiirissä nyt täysi ehdokaslista

0

Perussuomalaisilla on nyt nimetty Vaasan vaalipiiristä kaikki 16 eduskuntavaaliehdokasta huhtikuun eduskuntavaaleihin. Yksitoista ehdokasta tulee Etelä-Pohjanmaan piirin alueelta ja viisi Keski-Pohjanmaalta.

Esa Kannelmaa Laihialta asetettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään vaaleihin. Näin Vaasan vaalipiirin perussuomalaiset lähtevät vaaleihin täydellä 16 ehdokkaan listalla.

Etelä-Pohjanmaan piiri asetti laihialaisen, 62-vuotiaan, ylikonstaapeli evp:n ja yrittäjän Esa Kannelmaan yksimielisesti ehdokkaakseen.

– Tämä tarkoittaa sitä, että perussuomalaisilla on nyt täysi 16 ehdokkaan lista ja voimme nyt lähteä tekemään kokonaisvaltaista vaalityötä koko Vaasan vaalipiirin alueella, sanoo Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne Matokangas tyytyväisenä.

Kannelmaa on Laihian perussuomalaisten puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan piirin 1. varapuheenjohtaja ja Laihian hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja.
– Kampanjani yksi tärkeimmistä teemoista on turvallisuus. Suomessa on nimittäin suhteessa asukaslukuun vähemmän poliiseja kuin missään muualla Euroopassa. Samaan aikaan rikollisuus ja huumausaineongelmat ovat kasvaneet. Liikenteessä huumausaineita käyttäneitä autonkuljettajia tavataan entistä enemmän. Nuorten huumekuolemat ovat niinikään kasvaneet ja Suomi on Euroopan kärkimaa nuorten huumekuolemissa, kirjaa Kannelmaa.

Hänen toinen tärkeä teemansa on hyvinvointi. Ihmisten toimeentulo, työolot ja terveydenhuolto ovat tärkeä osa hyvinvointia.

– Ihmisten ja yritysten luottamus Suomen talouteen on heikentynyt. Terveydenhoidossa on ilmennyt paljon puutteita. Sairaanhoitoalalla työtä tekeviä on irtisanoutunut huonojen työolojen vuoksi. Verorahat tuleekin käyttää Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen, painottaa Kannelmaa.

Koko kenttä panostaa vaalityöhön

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Anne Matokangas on huojentunut, että lista on nyt täynnä.

– Meillä on aivan erinomainen ja kattava lista ehdokkaita esitellä äänestäjille. Molemmat piirit ja paikallisyhdistykset ovat sitoutuneet tukemaan kaikkia ehdokkaita heidän vaalityössään. Tavoite on, että järjestämme vaalitilaisuuksia aivan Vaasan vaalipiirin joka kolkassa. Me emme pelkää jalkautua kansan pariin. Ja vaikka ehdokasasettelu saatiin nyt päätökseen, ovat aktiivimme ja ehdokkaamme tehneet jo alkukesästä näyttävää ja tehokasta vaalityötä. Meidät on kyllä huomattu turuilla ja toreilla, ja aina positiivisesti.

Perussuomalaisilla on Vaasan vaalipiiristä kolme istuvaa kansanedustajaa. Mikä on tavoitteena näissä kevään vaaleissa puheenjohtaja Matokangas?

– Saamme läpi neljä kansanedustajaa. Pöhinä kentällä on niin myönteistä, ettei yhtään vähempään voida tyytyä.

Ehdokkaat:

Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallitus on nimennyt eduskuntavaaliehdokkaiksi laihialaisen Esa Kannelmaan lisäksi istuvat kansanedustajat Juha Mäenpään Ilmajoelta ja Jukka Mäkysen Vaasasta, Anne Rintamäen Vaasasta, Marcus Topparin Lapualta, Rami Aallon Karijoelta, Jouni Vallinin Kurikasta, Petri Lepistön ja Leena Kurikan Seinäjoelta, Risto Mattilan Kauhavalta ja Petri Juurakon Alavudelta. Keski-Pohjanmaalta taas eduskuntaan pyrkivät istuva kansanedustaja Mauri Peltokangas Kokkolasta, Pia Sillanpää ja Ulpu Keränen Kokkolasta, Manolis Huuki Kannuksesta ja Jorma Malinen Uudestakaarlepyystä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI