Perustava myllää betonirakentamista – Norelcom Oy yrityskaupalla osaksi konsernia

0
Kuvassa vasemmalta oikealle Norelcomin toimitusjohtaja Joni Poikola, Perustavan pääosakkaat Jussi Nenonen, Markku Nenonen, Lauri Paaso-Rantala sekä Norelcomin rakentamisjohtaja Tuomo Varila

Betoniperustusten ja -runkojen suunnitteluun, valmistukseen ja asennukseen keskittynyt Perustava yhdistää voimansa betonielementtirakentamiseen erikoistuneen Norelcom Oy:n kanssa ostamalla tästä osake-enemmistön. Norelcom jatkaa betonielementtien asennustoimintaa nykyisenä yhtiönä, osana  orimattilalaista Perustava-konsernia.

Toimitamme elämän kestäviä kiviä, joista rakennetaan ihmisille koteja ja työpaikkoja. Meillä oli jo paikallavalut sekä betonielementtien valmistus. Norelcomin asennusosaamisen myötä saamme puuttuvan palasen Perustavan liiketoimintaan. Rakennusalalla halutaan ostaa yhä enemmän kokonaisuuksia. Vastaamme tähän huutoon tarjoamalla täyden palvelun talona vahvan ja keskitetyn osaamisen eri kokoisten rakennushankkeiden betoniperustuksiin ja -runkoihin”, valottaa Perustava-konsernin toimitusjohtaja Markku Nenonen.

Viime vuonna reilun viiden miljoonan liikevaihdon tehnyt Norelcom työllistää 43 henkilöä ja toimii pääasiassa Helsingin, Turun ja Tampereen alueilla. Vuonna 2020 yritys asensi yhteensä yli 35 000 betonielementtiä mm. Bonavan, Pohjola Rakennuksen, Skanskan ja YIT:n hankkeisiin. Näkyvimpiä kohteita ovat olleet K6-toimistotalo Helsingissä sekä Hamburger Börs -hotelli Turun ydinkeskustassa. Elementtiasennusten lisäksi yhtiö valaa kerrostalokohteissaan pilarit, palkit, seinät, holvit ja saumat.

Norelcomin elementtiasentajat asentamassa laattakannaketta paikoilleen Hamburger Börs-hotellin työmaalla Turussa

 

Betonielementtiasennusten urakkaneuvotteluissa meiltä kysytään usein myös perustuksia. Perustavan avulla voimme paitsi vastata tähän, mutta myös muuttaa markkinaa ja tarjota asiakkaille laajempia tuoteosakauppoja kuten kokonaisia kivirunkoja. Perustava saa meiltä kokemusta betonielementtien asentamisesta ja me kasvun tueksi vahvan brändin sekä työkaluja niin projektihallintaan kuin vaikkapa osaavan työvoiman löytämiseen”, Norelcom Oy:n toimitusjohtaja Joni Poikola iloitsee.

Kantava betonirunko mahdollistaa tiiviin kaupunkirakentamisen ja tonttien hyötykäytön. Kuvan rakennukseen asennettiin kellarikerroksen lisäksi yhdeksän muuta kerrosta.

Jatkamme Jonin kanssa operatiivisessa johdossa ja teemme samalla tutulla henkilöstöllä elementtiasennuksia kuten tähänkin asti, mutta jatkossa asiakkaamme saavat käyttöönsä myös Perustavan perustuksiin ja betonielementtien valmistamiseen liittyvän osaamisen. Kentän palautteen perusteella on kaikkien osapuolten etu, jos urakoita ei tarvitse pilkkoa niin pieniksi ja miettiä mikä kuuluu kenellekin”, toteaa vuodesta 1993 alalla toiminut Norelcomin perustaja, rakentamisjohtaja Tuomo Varila.

Helsingin Sörnäisissä sijaitseva Skanskan kehittämä K6-toimistotalo tarjoaa modernit 12000 neliömetrin tilat kahdeksassa kerroksessa.

Norelcomin lisäksi Perustava-konsernin muita yhtiöitä ovat paikallavalettaviin betoniperustuksiin sekä geosuunnitteluun ja maarakentamiseen erikoistunut Perustava Oy sekä Lammilla betonielementtejä ja betonirunkoisia toimitiloja valmistava Perustava Elementti Oy. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuonna 48 miljoonaa euroa ja niiden palveluksessa työskentelee yhteensä 318 henkilöä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI