Piispa Simo Peuran tarkastuskierros Alajärvellä huipentuu piispanmessuun

0
Alajärven kaupungin lounaan merkeissä suoritetun virallisen tapaamisen yhteydessä piispa Simo Peura sai vastaanottaa kaupungin lahjan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuulta (etualalla), hallituksen puheenjohtaja Sari Palmulta sekä kaupunginjohtaja Vesa Koivuselta. (Kuvat:Tiina Akomeah)

Päivitetty 30.10. klo 17.30

Teksti: Jouko Siirilä / J-Pnews
Kuvat: Tiina Akomeah / Alajärven srk / J-Pnews

Alajärven seurakunnassa on vietetty perjantaiaamusta aina sunnuntaihin 31.10. kestävää piispantarkastusta. Kyseessä on piispa Simo Peuran viimeinen piispantarkastus ja seurakuntavierailu ennen eläkkeelle siirtymistä ensi vuoden helmikuussa.

Perjantaiaamuna piispa Peura oli vieraana suositulla seurakunnan ja yrittäjien yhteisellä aamiaisella hotelli-ravintola Alvariinissa. Paikalla oli noin 60 aamiaisvierasta, joille piispa sai kertoa yhdessä kirkkoherra Ari Aurasen kanssa kirkon ja seurakunnan mahdollisuuksista olla yrittäjien rinnalla ja rohkaisija elämän ja työn erilaisissa haasteissa.

Yrittäjäaamiaisella Alvariinissa oli mukana yli puolensataa osallistujaa kuulemassa piispan ja paikallisen seurakunnan mietteitä yrittäjäyhteistyöstä.

Puheenvuoroja Alvariinissa käyttivät myös yrittäjäpappi Harri Silvolahti sekä Toni Harjula yrittäjäyhdistyksen puolesta. Musiikin avulla ilosanomaa välitti Marko Isolehto.

Aamiaiselta piispan seurue jatkoi matkaansa yläasteelle nuorten, nuorisotyönohjaajien ja piispan yhteiseen paneeliin. Nuorten kysymysten aiheena olivat muun muassa piispan tehtävät, kirkon arvot, ilmastonmuutos ja koulukiusaaminen.

Piispakierros jatkui Lehtimäen kappeliin, jossa oltiin koolla seurakuntakodilla eri yhteistyötahojen ja järjestöjen edustajien kanssa. Piispa iloitsi elämän sykkeestä nykyisessä kappeliseurakunnassa, vapaaehtoisten panoksesta sekä eri toimijoiden yhteisöllisyydestä. Toimintaa esitteli diakoni Ulla Anttila ja kappalainen Terho Kanervikkoaho.

Koko kaupunki mukana piispantarkastuksessa

Päivän aikana Alajärven seurakunnan johtoryhmä ja piispa tapasivat kaupunginjohtaja Vesa Koivusen ja kaupungin virkamies- ja luottamushenkilöjohtoa. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu kiitti piispaa ja piispatarta vierailusta ja totesi piispantarkastuksen koskevan koko kaupunkia ja kiitteli merkittävän hyvästä yhteistyöstä. Kaupungin delegaatio ojensi Simo Peuralle ”aaltomaisen” lahjan.

Simo ja Anni Peura vierailivat piispantarkastuksen yhteydessä Lehtimäen kappelissa. Vasemmalla kirkkoherra Ari Auranen.

Iltapäivällä Kirkontuvalla pidetyn tiedotustilaisuuden jälkeen päivä huipentui klo 18.30 uudella monitoimihallilla järjestettyyn kansanjuhlaan piispanvierailun merkeissä. Siihen liittyneen paneelikeskustelun teemana oli seurakunnan ja kaupungin moninainen verkostoitunut yhteistyö ja sen kautta saatavat hyödyt alajärveläisten hyväksi.

Yhdessä eteenpäin -paneelikeskustelua perjantai-iltana monitoimihallilla veti tiedotus- ja lähetyskoordinaattori Tiina Akomeah.

Panelistit olivat kirkkoherra Ari Auranen, kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, nuorten urheilijoiden edustaja Eucabeth Kivikangas, peruspalvelujohtaja Jaakko Anttila, toimitusjohtaja Toni Harjula sekä Lehtimäen puolelta Taimelan koulun rehtori Kirsti Joensuu.

Perjantain kansanjuhlassa esiintyi myös kolmimiehinen Tiemestarin pojat -kokoonpano.

Perjantai-illan juonsi seurakunnan tiedotus- ja lähetyskoordinaattori Tiina Akomeah. Musiikista vastasivat Tiemestarin Pojat, Juliaana Kellokoski sekä Lasten lauluryhmä.

Lasten lauluryhmä

Tilaisuus huipentuu piispanmessuun ja lähetyslounaaseen

 

Lauantaina 30.10. klo 14 Gabrielin kirkossa kuultiin Alajärven musiikkiopiston oppilaiden ja Capriccio ensemblen musisointia konsertissa, jossa kuultiin niin instrumentaaliesityksiä, laulu- ja vaskiryhmän esityksiä kuin urkumusiikkiakin. Kuulijoiden joukossa oli myös Anni Peura, piispa Simo Peuran puoliso. Konsertin lopuksi kirkossa oli kahvi- ja mehutarjoilu.

Koko tarkastus huipentuu sunnuntaina 31.10. kirkossa pidettävään piispanmessuun, jossa piispa saarnaa, kanttorina on Eeva-Liisa Kolonen ja urkurina Ismo Pitkänen. Musiikissa kuullaan muun maussa Alajärven musiikkiopiston lasten lauluryhmän esityksiä. Messu on kuultavissa myös Järviradion taajuudelta.
Messun jälkeen kuullaan piispa Simo Peuran ja pappisasessori Elina Tourusen piispantarkastuksen loppulausunnot. Ja lopulta koko loppuviikon huipentaa lähetyslounas seurakuntatalolla sekä kaksi- ja kolme vuosikymmentä seurakuntaa palvelleiden työntekijöiden palkitseminen.

Alajarven Gabrielin kirkko.
Sunnuntaina pidettävään piispanmessuun Gabrielin kirkkoon mahtuu turvavälein kolmatta sataa kirkkovierasta. Messu on kuultavissa myös Järviradion kautta. (Kuva: Jukka Ketonen/J-Pnews)


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI