Suomi ”lahjoittaa” rahaa kansainvälisiin hankkeisiin – kun tukea tarvittaisiin kotimaassa

0
Kansanedustaja Mauri Peltokangas.

Pohjalaiskansanedustaja Mauri Peltokangas (PS) jätti tänään toimenpidealoitteen hallitukselle, joka koski kehitysyhteistyön määrärahojen jäädyttämistä koronapandemian ajaksi ja puskurina pandemian jälkeisen kolmen vuoden ajaksi kaikilta osin ja kohdentaa nämä varat Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen ja pandemian aiheuttamien todellisten taloudellisten menetysten kompensoimiseen pk-yrittäjille ja yhteisöille.

Suomen kansainvälisen kehitysyhteistyön määräraha vuodelle 2021 on 1,2 miljardia euroa.

Suomi on sitoutunut erinäisiin kehitysyhteistyön kansainvälisiin projekteihin pitkällä aikajänteellä ja rahoituksella, mutta määrärahoja kohdennetaan jatkuvasti myös uusiin kohteisiin ja projekteihin koronapandemian aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseksi ja joiden hyötyä maailmanlaajuisesti voi vain arvioida. Pitää muistaa, että myös koko Suomi ja varsinkin pk-yritykset kärsivät enevässä määrin hallituksen asettamien koronarajoitusten vuoksi, jotka aiheuttavat nyt ja pidemmällä aikavälillä lisääntyviä konkursseja ja massatyöttömyyttä, lisää valtiontalouden menoja ja verotulojen vähenemistä.

– Velkarahalla emme voi loputtomiin elää, eikä verojen kiristäminen jo korkean verotuksen maassa ole vaihtoehto, Peltokangas toteaa.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI