Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä

0
Vimpelin kunnantalo

Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 22.8.

VIMPELIN KUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2021

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää, että lautakuntien tulee toimittaa selvitys arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta viimeistään 26.10.2022 mennessä kunnanhallitukselle kunnanvaltuustoa varten tehtävää esitystä varten.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

LAUSUNTO YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ORGANISOINNISTA / MUUTOKSET YMPÄRISTÖ-TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-SOPIMUKSEEN

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus lausuntonaan ilmoittaa, että Vimpelin kunta voi hyväksyä
omalta osaltaan yhteistoimintasopimusluonnokseen valmistellut muutokset
1.1.2023 alkaen ja Ilmajoen kunnan sopimusosapuoleksi, jos se hyväksyy yhteistoimintasopimuksen ehdot.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

EDUSTAJAN VALINTA / ASUNTO OY SANNINLEHTO

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen 31.5.2023 saakka kunnan edustajan Asunto Oy Sanninlehtoon.

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus päätti valita yksimielisesti Asunto Oy Sanninlehdon yhtiökokousedustajaksi Juha Kamppilan jäljellä olevalle toimikaudelle 31.5.2023 saakka.

HARKINNANVARAISEN VALTIONOSUUDEN KOROTUKSEN HAKEMINEN 2022

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää, että Vimpelin kunta ei hae harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuodelle 2022.
Perustelut:
– Taseessa ollut alijäämä katettiin v. 2021 tilinpäätöksessä.

– Vuoden 2022 tilinpäätökseen ennustetaan positiivista tulosta, vaikka taloudessa on epävarmuustekijöitä inflaation ja vuoden 2023 talouden rakenteellisten muutosten vuoksi hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa; perusturvan kustannukset tulevat ylittämään talousarvioon varatun
määrärahan v. 2022; toisaalta verotulojen sekä kunnallisveron että yhteisöveron osalta ennakoidaan ylittävän talousarvioon ennustetun n. 3 % 1–7/ kk kertymän pohjalta arvioituna
– v. 2021 tilinpäätöksessä jo tehdyt talouden tasapainottamistoimenpiteet
oli katsottu riittäviksi
– uutta talouden tasapainottamisohjelmaa ei ole valmisteilla valtuuston hyväksyttäväksi, mikä on harkinnanvaraisen valtionavun myöntämisen keskeinen peruste.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

NUORISO- JA LIIKUNNANOHJAAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN 1.1.2023 JA TÄYTTÖLUPA

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää perustaa nuoriso- ja liikunnanohjaajan toimen 2023 lukien vakinaista täyttämistä varten ja myöntää toimelle täyttöluvan.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

YHDYSKUNTAPALVELUPÄÄLLIKÖN TOIMEN PERUSTAMINEN JA TÄYTTÖLUPA

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää perustaa yhdyskuntapalvelupäällikön toimen
1.1.2023 lukien ja myöntää toimelle täyttöluvan vakinaista täyttämistä varten. Toimi on kokoaikainen.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

PERUSOPETUKSEN TARVITSEMIEN VÄISTÖTILOJEN KVR-URAKOITSIJAN KANSSA TEHTÄVÄN URAKKASOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus hyväksyy urakkasopimuksen tehtäväksi Den Finland Oy / Finnlamellin kanssa ja valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan sopimuksen.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

AISAPARI RY:N KUNTARAHOITUS OHJELMAKAUDELLE 2023-2027

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Aisapari ry:n kuntarahaosuudeksi 5,25
€/asukas vuosille 2023–2028.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

VALTUUSTON KOKOUSTEN LAILLISUUS JA TÄYTÄNTÖÖNPANO

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää panna valtuuston 13.6.2022 kokouksessa tekemät
päätökset täytäntöön, koska päätökset eivät ole syntyneet virheellisessä     järjestyksessä, eikä valtuusto ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutoinkaan ole lainvastaisia.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

KIINTEISTÖNLUOVUTUSILMOITUKSET

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus päättää, että kunta ei käytä etuostolain perustein etuosto-
oikeutta 20.6.-21.8.2022 toteutuneissa kiinteistökaupoissa.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN TIEDOTTAMINEN KUNNANHALLITUKSELLE

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi, eikä käytä niihin
otto-oikeutta.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.

RAVITSEMISPALVELUESIMIEHEN TOIMEN TÄYTTÖLUPA

Ravitsemispalveluesimies AE sanoutuu irti tehtävästään 19.8.2022 saapuneella kirjeellään 11.10.2022 alkaen. Tekninen toimi hakee täyttölupaa ravitsemispalveluesimiehen toimen vakinaista täyttämistä varten. Toimen täyttäminen ei vaikuta vuoden 2022 talousarvioon eikä v. 2023 suunniteltuun talousarvioon.
Tointa ei voida täyttää sisäisin järjestelyin.

Kunnanjohtaja

Kunnanhallitus myöntää tekniselle toimelle täyttöluvan kokoaikaisen ravitsemispalveluesimiehen toimen vakinaiseen täyttöön.

Kunnanhallitus: Hyväksyttiin.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI