Yksi kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti ulosajossa

0
Havainnekuva ei liity tapaukseen (jpnews.fi/arkisto)

Vakava liikenneonnettomuus sattui Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa perjantai-iltana noin kello puoli yhdeksän aikaan. Pienkuorma-auton tieltä suistumisessa kuoli yksi matkustaja ja loukkaantui  vakavasti kolme.

Polisiin suorittamassa tutkinnassa on selvinnyt, että Kannuksen suunnasta Kajaanintietä ajanut pienkuorma-auto oli suistunut tien vasemmalle puolelle ojaan.

Autossa oli kuljettajan lisäksi viisi henkilöä!

Yksi matkustajista menehtyi ulosajossa saamiinsa vammoihin. Kolme muuta matkustajaa loukkaantui vakavasti. Onnettomuuden syistä ja mahdollisesti muista osapuolista ei ole kerrottu.
Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden tutkintaa.  Asian jatkotiedottamisesta vastaa jutun tutkinnanjohtaja.

Pelastustoimi ja poliisi ohjasivat liikennettä Kajaanintiellä. Onnettomuuspaikan tieosuudeella oli pitkään vain yksi kaista käytössä.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI