MESTARUUSLIIGA | Viime kauden SM- sarjakakkonen Akaa Kyyjärvelle

0
Palloa pelataan paljon myös lattiarajassa

Jenna Vihervaara / J-Pnews

Lauantaina (5.10.) Kyyjärvelle saapuu viime kauden hopeamitalisti Akaa-Volley. Tälläkin kaudella Akaa-Volley lukeutuu yhdeksi ennakkosuosikeista. 

Kyky-Betset on tänä syksynä ehtinyt kohtaamaan Akaan jo kertaalleen harjoitusottelun muodossa 6.9. Vilppulassa. Silloin peli päättyi Akaan hyväksi 4-0. Vilppulassa pelatut erät eivät kuitenkaan ollut Akaan ilottelua, vaan Kyky-Betset pisti vahvasti kampoihin. Tuolloin Kykyn kokoonpanosta puuttui kuitenkin aktiivisesti takakentän työmyyränä toimiva Darian Picklyk.
 Akaan kausi ennen Kyyjärvelle tuloa saa alkunsa huomenna keskiviikkona 2.10. Akaa Areenalla Raision Loimua vastaan. Harjoitusotteluista Akaa on kuitenkin kerryttänyt jo hyvin pelituntumaa itselleen voittamalla kaikki, häviämättä yhtäkään erää. Lisäksi Akaa-Volley on pelannut Suomen Cupin toisen kierroksen ottelun Lempo Volleyn 2-sarja joukkuetta vastaan voittamalla tämän 3-0.
Kyky-Betset puolestaan aloitti kautensa vahvasti lauantaina 28.9. Karelian Hurmosta vastaan kotonaan, voittaen suoraan 3-0. Ennen lauantaita Kyky-Betset ehtii kuitenkin vierailla Turussa Tuto-Volleyn vieraana, kun joukkueet kohtaavat toisensa keskiviikkoiltana 2.10.


JÄTÄ KOMMENTTI