Virrat-palkinto Elämänlanka-Ravintolat Oy:lle

0
Virrat-päivän juhlayleisöä Virtain kirkossa.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain tänä vuonna 250- vuotta täyttävässä kirkossa järjestetyssä Virrat-päivän juhlassa sunnuntaina julkistettiin Virrat-palkinnon saaja.

Kaupunginhallituksen myöntämän Virrat-palkinnon sai tänä vuonna Elämänlanka-Ravintolat Oy.  Yhtiö harjoittaa mm. Rantaterassi Baarpuurin toimintaa Virroilla.  Yrityksen toiminta on käynnistynyt vuonna 2017.

Palkinnon saamisen perusteluina mainitaan, että Rantaterassi Baarpuuri on Virtain klassikko ja kohtaamispaikka virtolaisille, vapaa-ajan asukkaille, veneilijöille sekä muille matkailijoille. Ravintolan palvelut ovat keskeinen osa Virtain satamaa ja rantapuistoa.

Elämänlanka-Ravintolat Oy on aktiivinen tapahtumatuottaja ja yhteistyökumppani paikkakunnalla luoden kaupungillemme myönteistä näkyvyyttä ja hyvää mieltä. asiakkailleen. Virrat-palkinto, karhupatsas, on kuvanveistäjä Timo Karan käsialaa ja se jaettiin nyt 28. kerran.

Virrat-palkinnon saajia edustivat (vas.) hallituksen varajäsen Juha Nurmi, toimitusjohtaja Jonna Tervanen ja keittiöpäällikkö Saana Ahonen. Kuvassa (oik.) hyvinvointilautakunnan myöntämän kunniakirjan saanut Virrat-Kirja Ky:n Taina Leponen.

Hyvinvointilautakunnan myöntämän vuosittaisen kunniakirjan terveyttä ja hyvinvointia edistävästä toiminnasta luovutettiin Virrat-Kirja Ky:lle ja sen yrittäjälle Taina Leposelle.

Virtain kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reijo Koskela.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reijo Koskela. Hän käsitteli puheessaan valtuustokauden tärkeitä asioita ja loi katseen myös tulevaisuuteen.

– Tulevan vuoden talousarviota ollaan valmistelemassa poikkeuksellisesti miljoona euroa alijäämäisenä. Alijäämään vaikuttaa suurimmaksi osaksi valtionosuuksien raju pienentyminen. Talouden tasapainottamiseksi käynnistettiin kolme vuotta kestävä tasapainottamisohjelma.

Yleisesti ottaen kuntien taloudelliset edellytykset heikkenevät näillä näkymin kovasti. Lisäksi osa päätösvaltaa on siirtynyt Virtainkin valtuustolta maakuntatasolle. On elintärkeää, että pidetään huolta jatkossakin, on myös maakuntatasolla edunvalvontaa Virtain asioissa, toivoi Reijo Koskela. Lopuksi Koskela halusi korostaa, että Virtain kaupungilla on asiat talouden ja toiminnan suhteen hyvässä kunnossa.

– Mittavista investoinneista huolimatta lainamäärät ovat pysyneet hallinnassa. Lisäksi päätöksenteko on sujunut hyvässä hengessä. Tulevaisuudessa asioiden muutoksista johtuvia haasteita kyllä riittää ja niiden korjaamiseen pitää aloittaa toimenpiteet ripeästi. Vastuussa olevien pitää olla hereillä, hän muistutti.

Villit Pillit tarjosi juhlassa ”kansallista”-musiikkia.

Juhlan juontaja toimi Anssi Nyman ja hän myös loi katsauksen kirkon historiaan. Juhlan monipuolisesta musiikkipuolesta vastasivat Jukka Taskinen, Villit Pillit, Alma Makkula ja Helmi Rantanen sekä Jouko Palomäki. Ennen Virrat-päivän juhlaa kirkossa pidetyssä jumalanpalveluksessa saarnan piti kaupunginjohtaja Henna Viitanen.

Juhlan musiikkiannissa nuorta polvea edustivat Merikanto-opiston opiskelijat Alma Makkula (piano) ja Helmi Rantanen (viulu).

Juhlaan liittyvä kansalaiskahvitus tapahtui seurakuntatalolla, jossa esiintyivät trubaduuri Juhani Viita, runopiiri ja Elvin Ukot. Lisäksi lapsille oli tarjolla kasvomaalausta. Trubaduuri Juhani Korhonen viihdytti asukkaita vanhusten hoitolaitoksissa. – jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI