Alajärven Ankkureiden historian ensimmäinen Naisten Ykköspesis-ottelu Lappajärven Veikkoja vastaan päättyi riemukkaasti 2-0-voittoon. Ankkurit hallitsi molempia jaksoja alusta saakka vieden ne numeroin 4-2.
Lappajärvi voitti hutunkeiton ja aloitti avausjakson sisävuorolla. Lappajärvi sai rakennettua yhden yrityksen kotiin, mutta kotijoukkueen ulkokenttä kesti yrityksen.
Ankkurit sai siirtyi ottelussa 1-0-johtoon Eeva Honkaperän kotiuttaessa Minea Kivisen.
Toinen vuoro sujui molempien joukkueiden sisäpelin osalta aneemisesti ilman juoksua.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit teki Lappajärveen pesäeron. Kira Koiviston kotiutuksella Kivinen toi 2-0:aan. Hetkeä myöhemmin Honkaperä ja Emmi Vehka-aho lisäsivät johdon 4-0:aan.
Lappajärvi sai neljännessä vuorossa vielä mahdollisuuden päästä peliin mukaan. Aleksandra Latvalan läpilyönti tuotti kaksi juoksua, mutta muut yrityksen jäivät piippuun.
Ensimmäinen jakso päättyi Ankkureille 4-2.
Toisella jaksolla Ankkurit otti otteen pelistä heti ensimmäisessä vuorossa. Honkaperä onnistui mailan varressa kolmannen kerran Mäenpään tuodessa ja hetkeä myöhemmin Mirella Nygård iski 3-saumasta Vilja Valkosen tilanteeksi 2-0.
Toisessa vuorossa Ankkurit siirtyi 3-0-johtoon Vehka-ahon lyödessä Kivisen kotiin.
Lappajärvi kavensi tasoittavalla vuorolla 3-1:een Aleksandra Scheweleffin lyöntivuorolla.
Kolmannessa vuorossa Ankkurit siirtyi 4-1-johtoon Nygårdin illan toisella kotiutuksella, Valkosen juostessa.
Lappajärvi kavensi neljännessä vuorossa 4-2:een Sanna Särkijärven lyödessä ja Neea Mattilan tuodessa.
– Ottelussa oli paljon latausta, jännitystä ja tunnetta, joka purkautui tänään oikeisiin asioihin. Molemmat joukkueet varmaan tunsivat toistensa metkut, mutta ehkä me suoritettiin sitten pelitilanteessa LaVea paremmin. Oli tärkeä saada kauden alkuun hyvä esitys ja onnistunut tapahtuma. Tähän on aika paljon käytetty energiaa ja nyt onnistuttiin., arvioi kotijoukkueen pelinjohtaja Tero Tuomela kauden avausottelun jälkeen.
AA:n palkitut:
I Eeva Honkaperä
II Mirella Nygård
