Virtain kaupungin henkilöstölle ylimääräinen 100 euron Smartum-etu

0
Virtain kaupungintalo

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupunginhallitus päätti maanantaina myöntää hyvin toteutuneen talousarvion johdosta henkilöstölle 100 euron suuruisen kertaluonteisen lisän Smartum-etuun vuoden 2025 määrärahasta.

Edun kokonaisarvio on 25.000 euroa. Smartum-etu on ollut käytössä vuodesta 2018. Etuun sisältyy tällä hetkellä kulttuuri-ja liikuntaetu sekä hierontaetu. Vuodesta 2022 lähtien Smartum-edun suuruus on ollut 100 euroa. Vuonna 2025 etua on hakenut n. 250 työntekijää. Haku lisästä käynnistetään heti päätöksenteon jälkeen ja maksu maksetaan työntekijöille, kun päätös on saanut lainvoiman.

Päätettiin myöntää 19.616 euron suuruisen avustuksen Kiinteistö Oy Killinpolun vuoden 2025 saneerausohjelman mukaisen hoitokatetavoitteen täyttämiseksi.
Merkittiin tiedoksi talousarvion toteutuma lokakuun lopun tilanteen mukaan. Tuloslaskelmaennuste on kääntynyt ylijäämäiseksi ollen noin 0,149 milj. eroa. Hyvään kehitykseen on vaikuttaneet päätösten mukaiset valtionosuudet ja verotuloennuste, jotka ovat hieman talousarviota korkeammat sekä myös toimintakate-ennuste, joka on talousarviota myönteisempi.

Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksen ja täydennyskehotuksen. Pirkanmaan käräjäoikeus on erikseen esittänyt Kihniön kunnalle 12.11.2025 täydennyskehotuksen, jossa sitä kehotetaan täydentämään haastehakemusta vastaajien osalta määräajassa uhalla, että muussa tapauksessa kanne jätetään tutkimatta.

Henna Viitanen

Kaupunginjohtaja Henna Viitanen kertoo, että tämä tarkoittaa sitä, että Kihniön kunta on haastanut vain Virtain kaupungin, sen pitää nyt haastaa tai ottaa kantajaksi tai vastaajaksi kaikki ne omistajat, mitkä Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:llä ovat. Pelkästään Virtain kaupunkia ei voi yhtenä omistajana haastaa. Kihniön kunta on vuonna 2022 nostanut kanteen, jossa se vaatii Virtain kaupungilta, että Koillis-Satakunnan Sähkö Oy: yhtiöjärjestystä kohtuullistetaan siten, että sen 13 §: mukaisen osakkeen lunastuslausekkeen nykyinen hintaa koskeva määräys (viimeinen kappale)” Osakkeita siirrettäessä hinta ei saa ylittää verotusarvoa ”muutettaisiin kuulumaan” Osakkeen lunastushinta on osakkeen käypä hinta, jona vastiikkeellisessa saannossa muun selvityksen puuttuessa pidetään myyjän ja ostajan kesken sovittua hintaa. Jos luovutus on vastikkeeton, määrätään osakkeen käypä hinta yhtiön nettovarallisuuden ja tuottoarvon ja muiden sähkölaitosten arvonmäärityksessä yleisesti käytettyjen perusteiden nojalla”
Virtain kaupungin omistajapoliittiset periaatteet päätettiin esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Viimeksi periaatteet ovat hyväksytty vuonna 2020.-jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI