Harri hurmasi joulusta laulaen!

0
Harri Mutka, Virve Myllyaho ja Timo Saarimäki, olivat päätähtinä viihdyttävässä Joulu saapuu sävelin illassa.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Töysän kirkkoon kokoontui lähes tilojen täydeltä, joulun tunnelmaan halunneita henkilöitä. Tilaisuuden siihen onnistuneesti tarjottiin tiistai-illan aikana entinen töysäläinen, nykyinen ähtäriläinen Harri Mutka komealla laulajan äänellään. Säestäjänä kunnostautui alansa huippuosaaja Timo Saarimäki.

Kirkon käytävillä oli tungosta, kun kokoonnuttiin, Joulu saapuu sävelin konserttiin.

-Suuren suosion osakseen saaneen, Alavuden seurakunnan järjestämän kirkokonsertin: ”Joulu saapuu sävelin”, loistavana juontajana ja laulujen ym. taustojen esittelijänä toimi onnistuneesti, seurakunnan lastenohjaaja Virve Myllyaho.

Timo soitti runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi Kassu Halosen ja Kisu Jernströmin seveltämällä hienolla ,”Tähti tähdistä, kirkkain”, instrumentti kappaleella.

Tervehdyssanoissaan Myllyaho esitteli konsertin päätähtenä, illan aikana loistavan, Töysän Mutkankylässä, Mutkanjärven rannalla varttueen Harri Mutkan.

—Tänä iltana saamme hetkeksi hengähtää ennen alkavia joulukiireitä ja istahtaa nauttimaan joulun saapumisesta sävelin.

-Joulu ei saavu kiireinen eikä suurin elein, vaan se saapuu aidoimillaan hiljaisina sointuina, jotka herättävät meissä muistoja sekä lämmittävät sydäntä.

-Joulun sä sävelet, ne voivat olla kirkonkellojen kaikua pakkas-säässä, lapsen naurua.-Tai tuttu joululaulu, joka silmäkulmat kostumaan yhä uudestaan ja uudelleen, vuodesta toiseen.

-Kun kuulemme joulun säveltän alkavan soida, ne kutsuvat meitä avaamaan sydämemme joulun rauhalle ja sen todelliselle sanomalle, pienelle syntyneelle Jeesus-lapselle. Jokainen nuotti, jokainen laulu, on lupaus tästä valosta pimeyden keskellä.

-Olkoon tämäkin jouiuinen musiikkihetki lämmin sävel-pieni, mutta merkityksellinen osa joulun suurta sinfoniaa, toivoi Virve Myllyaho.

Harri Mutka esitti aluksi Sibeliuksen laulun ”En etsi valtaa loistoa”. Ja sen jälkeen 12 meillä tuttua sekä suosituinta joululaulua. Lopuksi yleisln kanssa yhdessä: Jouluyö juhlayö.

Kun Virve Myllyaho kertoi laulujen taustoja, kuulijat saivat mukavasti tietoja tutuista lauluista.

Kanttori Mari Järvinen kiitti seurakunnan puolesta joulukukilla illan esiintyjät.

Lopuksi Harri Mutka kiitti runsaslukuista yleisöä. -Hän totesi jopa yllättyneensä siitä, että kirkon penkit olivat lähes täynnä.

-Kun kanttori Mari Järvinen kutsui minua konsertin laulajaksi, minä lupasin. Mutta samalla muistin vanhan sananparren: ”kukaan ei ole profeetta omalla maallaan”. -Että mahtaakohan tulla kirkkoon kuulijoita?

-Olen iloinen ja hyvillä mielin siitä, kun ei tuo vanha viisaus pitänyt nyt paikkaansa, kun teitä töysäläisiä ja naapuripaikkakunnilta tulleita oli näin paljon paikalla.

Konsertin päättäjäksi Harri Mutka ja Timo Saarimäki kiittelivät kaikkia mukana olleita. -Samalla Harri tapasi paljon vanhoja tuttuja. Kuvassa mm. samassa Mutkankylän koulussa aikoinaan koulua käynyt Antti Mantere.

Illan päätteksi Harri ja Timo kättelivät sekä halusivatkin kiitokset osallistumisesta kaikki kirkon pääovella.

Kuvat: Pentti Hautala



 

JÄTÄ KOMMENTTI