Karstulan Kesäteatterin Wanhoista Wehkeistä tuttu Viihdytysryhmä Vartiossa palaa yleisön iloksi uuden musiikkiteatteriesityksen voimin. Tammikuussa 2026 ryhmä vie katsojat aikamatkalle 1980-luvun tunnelmiin kolmella eri paikkakunnalla.
Ryhmän muodostavat Jukka Paananen, Tarja Kultavuori, Jarkko Järvenpää sekä markkinointivastaava Arja Piilo. He tuottavat ja esittävät musiikkiteatteria, joka huokuu nostalgiaa, iloa ja suomalaisen populaarimusiikin kulta-aikaa.
1980-luku oli suomalaisessa musiikissa monipuolinen ja mullistava vuosikymmen. Iskelmän tähtitaivaalle nousivat muun muassa Anita Hirvonen, Kirka, Matti ja Teppo, Topi Sorsakoski, Kikka ja Tapani Kansa, kun taas suomirockin puolella yleisöä villitsivät Popeda, Yö ja Dingo. Suomihitit-esityksessä nämä tutut artistihahmot ja heidän ikimuistoiset laulunsa heräävät eloon näyttämöllä.
Esityksen käsikirjoituksesta vastaavat Tarja Kultavuori ja Jarkko Järvenpää, jotka ovat rakentaneet kokonaisuuden rakkaudella 80-luvun musiikkia ja sen tarinoita kohtaan. Luvassa on lämminhenkinen, viihdyttävä ja muistojen täyttämä musiikkiteatterikokemus, joka puhuttelee niin aikakautta eläneitä kuin nuorempiakin katsojia.
Esitysaikataulu:
-
4.1.2026 Karstula
-
11.1.2026 Alajärven Nuorisoseura
-
25.1.2026 Töysän Nuorisoseura
Kaikki esitykset alkavat kello 15.00.














