Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-ViU ykköspesis_030825
Lauantai 2.8.2025 | Kimmo
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Valtakunnallista Päivä Paloasemalla-tapahtumaa vietettiin lauantaina. Virtain paloasema oli mukana yhtenä noin 360:n paloaseman joukossa. Koko perheen iloisessa tapahtumassa voi oppia elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja. Virroilla lapsille suunnatusta savusukellusrastista on tullut "hittituote". - Nallen pelastaminen savuisesta huoneesta on ollut mukana jokaisena vuotena. Lapset ovat tykänneet käydä...
Ensimmäistä kertaa järjestettävässä Nuorisofoorumissa kokoonnuttiin lauantaina 25.11. nuorten, vaikuttajien ja päätöksentekijöiden voimin keskustelemaan nuoria puhututtavista asioista. Tapahtuman pääteemoina olivat nuorten mielenterveys ja vaikuttaminen, jotka ovat hyvin ajankohtaisia teemoja myös yhteiskunnallisella tasolla. Nuorisofoorumissa nuoret saivat oivallisen tilaisuuden verkostoitua ja osallistua keskusteluun heitä koskevassa päätöksenteossa. Päivä piti...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Soinin kirjastossa on joulukuussa 02.-28.12. Heidi Huvilan taidenäyttely. Heidi Huvila kertoo harrastaneensa maalaamista omaksi ilokseen niin kauan kuin muistaa. Taulut ovat koristaneen kodin seiniä omaksi ja sukulaisten iloksi. Neljännen lapsen synnyttyä hän innostui kuvataiteesta uudelleen äitiyslomalla. Heidi Huvila käyttää akryylivärejä töissään. Töissä on värit tärkeässä roolissa...
Alajärven sivistystoimenjohtajan valinta etenee Alajärven kaupungin sivistystoimenjohtajan haastattelutyöryhmä esittää Alajärven kaupunginhallitukselle, että sivistystoimenjohtajan virkaan valitaan FM Vesa Kantola. Varalle esitetään KM Simo Ikolaa. Alajärven kaupunginvaltuusto valitsee sivistystoimenjoh-tajan joulukuun kokouksessaan.   
Mönkijä ajautui ojaan ja sen kuljettaja jäi puristuksiin ajoneuvon alle. Onnettomuus sattui torstaina illalla noin kello yhdeksän aikaan lumisissa olosuhteissa Etelä-Pohjanmaalla Evijärven Nissintiellä. Pelastustoimen mukaan sen pelastajat nostivat painavan mönkijän henkilön päältä. Paikalle kutsuttu ensihoitoyksikkö kuljetti mönkijän kuljettajan jatkotutkimuksiin.    
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Ähtärin eläinpuisto on saanut uuden jäsenen tiimiinsä. FM Laura Puikkonen aloitti tehtävässään ympäristökasvattajana 20.11. Ympäristökasvattajan paikka laitettiin avoimeen hakuun Ähtärissä syyskuussa, kun edellinen ympäristökasvattaja Selma Närkki siirtyi uusiin tehtäviin Jyväskylään. Haastattelut pidettiin lokakuussa ja lopulta päätös Laura Puikkosen valinnasta syntyi yksimielisesti. Puikkonen on kotoisin Lahdesta, hän...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
16.6 ° C
16.6 °
16.2 °
97%
0.5kmh
0%
su
24 °
ma
26 °
ti
22 °
ke
18 °
to
18 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450