Pentti Hautala /J-Pnews
ALAVUS/TÖYSÄ
BirlLife Suomi ry on lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö, joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä. BL on osa BirdLife International-järjestöä, joka on maailman suurin ympäristöjärjestöjen verkosto.
BirdLive Suomen toimesta tarkkailaan kartoitetaan lintujen levinneisyytä ja kannan vaihteluja ynnä muuta tärkeää tietoa linnustostamme, eri teemapaivien avulla. Tällä...
Vakava onnettomuus sattui tänään perjantaina (10.6.) vähän ennen kello puoli viittä Etelä-Pohjanmaalla Kuortaneella.
Etelä-Pohjanmaa pelastuslaitoksen mukaan Harjuntiellä sattuneessa tapaturmassa iäkäs mieshenkilö oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä jäänyt puristuksiin traktorin ja siihen kiinnitettynä olleen perälevyn väliin. Tapahtuneen huomasi naapuri, joka oli tullut paikalle. Tapaukseen liittyen ei epäillä rikosta....
Yleisö äänesti lukkarit miesten Idän ja Lännen joukkueisiin
Yleisö on kertonut mielipiteensä ja äänestänyt yhden pelaajan kaikkiin aikuisten Itä-Länsi-joukkueisiin. Yhteensä yleisöäänestyksessä annettiin 3071 ääntä. Suomen suosituimmat tähdistöottelut, pesäpallon Itä-Lännet pelataan tänä vuonna, lajin juhlavuonna, Tampereella 9.-10.7.
NAISET
Suurimman äänivyöryn sai Jyväskylän Kirittärien Emma Körkkö, joka vei 16,1...
Pentti Hautala/ J-Pnews
Töysä/ Alavus
Suomen Kylät ry. maakunnalliset -ja paikalliset kylä-yhdistykset sekä kylien aktiivit järjestävät lauantaina 11.6. jo kahdeksannen kerran Avoimet Kylät-päivän. Samaan aikaan vietetään myöskin Maa- ja Kotitalous-naisten Impin päivää.
Mainittakoon, että ensimmäisten MKN, Impin päivää vietettiin 25 vuotta sitten. Alkujaan kertaluonteiseksi tapahtumasta tulikin suosittu...
Varautumisleiri tavallisille ihmisille arjen poikkeaviin tilanteisiin. Järjestää: Alajärven Reserviläiset ry.
Ajankohta: la 11.6. - su 12.6.2022, La klo 12.00- Su klo 15.00
Paikka: Menkijärvi
Koulutusaiheet: aggregaatin toimintakuntoon saattaminen, kuinka ojavedestä saa juomakelpoista, puukon käyttöä, omista- ja kaverin varusteista huolehtiminen ym. ym. Perusjuttuja.
Majoitus SA-puolijoukkueteltoissa, omilla varusteilla. Ruokailu: Hernekeittoa...
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto kokoontui maanantaina 6.6.2022.
Valtuusto hyväksyi omalta osaltaan sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Sairaanhoitopiirin vuoden 2021 tulos oli 14,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Hyvää tulosta siivittivät koronatestaus omana toimintana sekä valtion myöntämät koronatuet.
Valtuusto päätti, että vuoden 2021 tilikauden voitosta palautetaan sairaanhoitopiirin kunnille yhteensä 10 miljoonaa...














