Alavuden kaupunki kesä_2025
Sunnuntai 14.9.2025 | Iida
Pesäpalloliitto jakoi tänäkin vuonna lasten ja nuorten toimintaan – 150 000 euroa tukea suoraan seuroille. Pesäpalloliitto on myöntänyt tukea päätoimisen tai osa-aikaisen junioripäällikön palkkaamiseksi 20 jäsenseuralleen. Tukisumma on yhteensä 150 000 € pesäpallon juhlavuodelle 2022. 33 haki ja 20 sai Pesäpalloliiton johtokunnan määrittelemien kriteerien pohjalta pisteytettiin yhteensä 33 hakemusta....
Päivitys Järvi-Pohjanmaan koronatilanteeseen 25.11. Järvi-Pohjanmaan perusturvan kotihoitoon liittyneessä tartuntaketjussa on todettu nyt yhteensä kahdeksan jatkotartuntaa, jotka on todettu joko altistunteilta työntekijöiltä tai kotihoidon asiakkailta. Kaikki altistuneet henkilöt on testattu emmekä odota tartuntaluvun tässä ketjussa kasvavan ainakaan merkittävällä määrällä. Koronavirukselle on voinut altistua seuraavissa paikoissa: La 20.11. klo...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Vesivahinko sattui tänään aamulla kello puoli seitsemän jälkeen Keski-Pohjanmaalla Perhon Myllykankaankujalla sijaitsevassa kaukolämpöön kytketyssä kiinteistössä. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan Perhossa Myllykankaankujalla kaukolämmönvaihtimen toimintahäiriö aiheutti kuuman veden vuotamisen kiinteistöön noin 35m² alueelle. Vuoto saatiin loppumaan suhteellisen nopeasti ja pelastuslaitos imuroi veden pois lattioilta vesi-imurilla. Henkilövahingoilta vältyttiin.
Alajärven kaupunginhallitsus päätti kokouksessaan 22.11. muun muassa seuraavasti: JÄRVI-POHJANMAAN VANHUSNEUVOSTON ASETTAMINEN VALTUUSTOKAUDELLE 2021 - 2025 Alajärven kaupunginhallitus pyytää alueella toimivia vanhusjärjestöjä tekemään esityksiä Järvi-Pohjanmaan vanhusneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi. Lisäksi kaupunginhallitus pyytää Vimpelin ja Lappajärven kuntia tekemään esityksensä Järvi-Pohjanmaan vanhusneuvoston jäseniksi ja varajäseneksi. Kaupunginjohtaja täydensi esitystään seuraavasti: ”Esitykset pyydetään...
Lauantaina (27.11.) nähdään Kyyjärvellä lentopallon miesten1-sarjan kärkikamppailu. Kyky-Betset kohtaa rakkaan vihollisen Hämeestä. Lempo-Volley Lempäälästä saapuu metsästämään pisteitä betonimiesten kustannuksella. Tähän otteluun on pakko kotijoukkueen syttyä. Lempon riveissä nähdään ex-Kykyjä. Hakkuri Tuomas Sillanpää ja libero Jyri Niemi tietävät useiden vuosien kokemuksella Nopolan lauteitten" kuumuuden". Kyky-Betset luovuttaa täydet...
Lapuan hiippakunnan piispanvaali on saatu valmiiksi tänään. Piispaksi on valittu Matti Salomäki. Äänestyksessä Matti Salomäki sai 478 ääntä ja Terhi Kaira 394 ääntä. Tulos vahvistetaan tuomiokapitulin kokoksessa 26.11. Virkaan uuden piispan vihkii Lapuan tuomiokirkossa 6.2.2022 arkkipiispa Tapio Luoma. Hiippakunnan kunnat ja kaupungit alueellamme: Alajärvi, Alavus, Evijärvi,  Kuortane,...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
lievä tihkusade
14.4 ° C
14.4 °
14.1 °
95%
1.5kmh
40%
ma
15 °
ti
14 °
ke
12 °
to
14 °
pe
12 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450