Naurunremakka ja iloinen puheensorina raikaavat käytävälle asti, kun kävelen kohti Suomen Yrittäjäopiston toimistoa Kauhavalla.
Suomen Yrittäjäopisto on toteuttanut useita hankkeita Aisaparin tukemana. Näistä hankkeista suurin osa on kohdistunut maatiloille ja varsinkin maatilayrittäjien tietoteknisten taitojen kehittämiseen. Toimiston kahvihuoneessa minua odottaakin jo Päivi Mäkinen.
Päivi Mäkinen on ollut...
Etelä-Pohjanmaan alueella on todettu lisääntyvästi syyhyä kuten koko Suomessa. Tilanne on kuitenkin hallinnassa. Tällä hetkellä koko Suomessa esiintyy hyvin runsaasti syyhyä. Selkeää syytä syyhytartuntojen merkittävään lisääntymiseen ei tiedetä.
Syyhy on syyhypunkin aiheuttama erittäin kutiava ihottuma. Syyhy ei tartu kättelemällä, mutta 5-10 minuuutin mittaisessa ihokontaktissa se...

Miesten lentopalloliigan "pleijarit" käynnistyvät viikonloppuna, jossa mukana myös seutukuntamme oma joukkue, kyyjärveläisseura KyKy-Betset. Vaihtelevalla menestyksellä runkosarjassa pudotusotteluihin itsensä nostanut Betonimiehet joutuu sääntökirjaa tulkiten pelaamaan karsintakotiottelunsa muualla kuin kotihallissaan Kyy York areenassa.
KyKy-Betsetin lentopallojoukkueen monivuotinen valmentaja ja isähahmo Hannu Kalliojärvi hämmästelee seuransa kaltoinkohtelua Mestaruusliigassa. Hänen mukaansa...
Eräitä Lappajärven kunnahallituksen päätöksiä kokouksesta 11.3.
Lappajärven luontopyöräilyreittien kehittäminen
Valmistelija viestintä- ja hankekoordinaattori Annie Laitila
Lappajärven kunta tarvitsee hankkeen luontopyöräreittien laajentamiseksi ja parantamiseksi, mikä tukee alueen matkailua ja liittää Kraatterijärvi geoparkin tarinallisuuden osaksi luontoliikuntaa. Keskeisenä tavoitteena on vastata paikallisen yhteisön tarpeisiin tarjota enemmän ja laadukkaampia luontopyöräilyreittejä, parantaa olemassa...
Suomen Mannekiini 2024 ja Commercial Model, Suomen Mainosmalli 2024 kilpailut järjestetään Seinäjoella Framilla ravintola Raitissa 16.3. klo 14.00
Mannekiinikoulu, Mallitoimisto PARISS järjestää 23. kertaa Suomessa kilpailun, jossa valitaan Suomen Mannekiini 2024 Framilla, sekä neljättä kertaa valittava Commercial Model, Suomen mainosmalli 2024. Kilpailuun osallistuu 22 kilpailijaa.
Kilpailun...


Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) vaatii hallitukselta toimia kahden alueellisesti merkittävän reitin kunnostamiseen.
Kuortaneelta Alajärvelle kulkeva Menkijärventie (711) kulkee 13 kilometriä suojaamattomana merkittävän pohjavesialueen päällä. Tie on kunnostettava sekä tärkeä pohjavesialue suojattava mahdollisimman pikaisesti.
Myönsimme kaksi vuotta sitten suunnittelurahan eduskunnassa hankkeelle. Suunnitelmat valmistuvat siten, että...