Vimpelin kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 4.3.
TALOUSARVIOLAINA 2024
Kunnanjohtaja Sam Leijonamieli: Kunnanhallitus antaa talousarviolainan tarjouspyynnön valmisteluun lisäohjeet.
Annettiin lisävalmisteluohjeet.
KUNNANHALLITUKSEN ALAISEN TOIMINNAN TALOUDELLISTEN JA TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2023
Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi taloudellisten tavoitteiden toteutuman 31.12.2023 ja hyväksyy arvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen vuodelta 2023 tilinpäätösasiakirjaa varten sekä antaa hallinto- ja...
Lähes kaikki paikat menivät kuin kuumille kiville, kun ilmoittautuminen lasten ja nuorten valtakunnallisille pesäpalloleireille alkoi sunnuntaina. Kysyntä on ennätyksellisen suurta. Alueleirit ja valtakunnalliset leirit yhteen laskien mukaan on ilmoittautunut jo yli 800 joukkuetta, mikä tietää lähes 10 000 henkilöosallistumista.
Innostus arvioitiin etukäteenkin suureksi, joten ilmoittautuminen neljälle...

Keskustan kansanedustajat Vesa Kallio, Anne Kalmari ja Mikko Savola ovat huolissaan suomalaisen ruuantuotannon tukemisen asettamisesta vastakkain puolustushankintojen kanssa. Keskustan kansanedustajat korostavat kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden merkitystä, ja kehottavat julkisessa keskustelussa välttämään aiheesta tarpeetonta vastakkainasettelua. Edustajat viittaavat esimerkiksi viime viikolla (27.2.) MustRead-uutismedian julkaisemaan kokoomuksen kansanedustaja Jarmo...
Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen kokous järjestettiin 4.3. Esityslistalla oli useita talousaiheita, tärkeimpänä muutos vuoden 2024 talousarvioon. Aluehallitus hyväksyi omalta osaltaan muutetun talousarvion, joka etenee seuraavaksi 11.3. kokoontuvan aluevaltuuston päätöksentekoon.
Talousarviota on tarpeen muuttaa, sillä alkuperäinen, joulukuussa 2023 hyväksytty talousarvio oli yli 35 miljoonaa euroa alijäämäinen. Aluehallituksen asettaman...
Veera Huita / J-Pnews
KYYJÄRVI
Ensimmäisen erän perusteella ennakoitiin Kyy York Areenassa jo pitkää iltaa. Kolme erää menikin tiukasti, mutta kovissa peleissä marinoitunut Akaa-Volley näytti aina erien lopulla kovia hermoja. Vieraiden syöttö oli murhaavan kovaa ja kotijoukkueen vastaanotto oli hankaluuksissa. Peli Akaa-Volleylle tiukkojen vaiheiden jälkeen 1-3...


Vimpeliläinen Seppo Koivisto tekee vahvan pääroolin Levijoen nuorisoseuralla Alajärvellä 15.3. klo 18.00 ensi-iltansa saavassa komediassa "Yksinäisten sydänten kerho".
Seppohan tunnetaan teatterin saralta jo 40 vuoden ajalta. Näytelmässä Seppo esittää Pollu Pentikäistä tai..onko hän toisinaan Leevi Sutela?
Mistä oikein on kyse, tule ottamaan siitä selvää Levijoelle. Vastanäyttelijänä...