Uusivuosi2026_AI
Keskiviikko 4.2.2026 | Armi, Ronja
Pikkujoulukausi jatkuu Ähtärissä ja ohjelmaa on luvassa moneen makuun. Lauantaina 4. joulukuuta paikkakunnalle saadaan vierailulle lähes kolmen vuoden tauon jälkeen suurenmoinen showryhmä Semmarit. Semmarit, viralliselta nimeltään Seminaarinmäen mieslaulajat, on Jyväskylässä vuonna 1989 perustettu 19-päinen mieskuoro, joka rikkoo tarkoituksellisesti kuoromusiikin rajoja. Kuoron musiikkia on vaikea lokeroida...
Lappajärven kunnan kirjastossa voi tehdä tutkimusmatkan saksalaiseen Geopark Sachsen Mitteen virtuaalisesti sekä tutkimalla kivinäytteitä.  Näyttely on Lappajärven kirjastossa  22.11-10.12.2021 ja siihen voi tutustua kirjaston aukioloaikoina. Kaikkialta löytyy erilaisia kivilajeja ja maan muotoja, mutta paikoin ne muodostavat geologisesti erityislaatuisia kohteita.  Tällaisiin kohteisiin Geoparkit perustetaan. Saksalainen Geopark Sachsens...
Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään kaikkialla maailmassa 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi. Suomessa kansallinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto on lanseerannut muutama vuosi sitten lapsen oikeuksien päivän ympärille teemaviikon, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään...
Ähtärissä on kudottu talkootyönä maailman pisin räsymatto.  Pituutta ennätysmatolla on kaikkiaan 380 metriä ja leveyttä 70 cm. Mattoa on kudottu toukokuusta 2021 lähtien aina marraskuun 2021 puoliväliin saakka. Kesäsesongin ajan kolmet kangaspuut olivat sijoitettuna Ähtäri-hallin aulaan, aivan Ähtäri Zoon läheisyyteen. Alkusyksystä urakkaa jatkettiin Ähtärin...
Etelä-Pohjanmaan hoitotyön kehittämisseura ry:ssä tapahtuu Etelä-Pohjanmaan hoitotyön kehittämisseura ry perustettiin 1992. Tähän päivään saakka sen tarkoituksena on ollut hoitotieteellisen tutkimuksen esiin nostaminen ja käytön edistäminen koko maakunnassa. Hoitotyö onkin kehittynyt vuosien aikana johdonmukaisesti ja seuran jäsenet ovat seuranneet sen kehitystä levittäen tutkittua tietoa...
KyKy – VaLePa 070236
Musiikkinäytelmien parissa nykyään ahkerasti toimiva, näyttelijänä ja artistina osallistuva alajärveläinen Tarja Kultavuori. Järviradion taajuuksien vakioäänenä isosti tunnettu radiotoimittaja on nähty ja kuultu viimeaikoina myöskin lukuisissa kesäteatterien näytelmärooleissa. Viime vuosien ohjelmistojen mukaan on hiipinyt voimallisesti myöskin musiikin eri tyylein esitettävät laulunäytelmät ja -kuvaelmat. Nyt Tarja on...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
-17.8 ° C
-17.8 °
-17.8 °
85%
1kmh
100%
to
-11 °
pe
-11 °
la
-13 °
su
-12 °
ma
-11 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450