Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-SIIPE 300725
Keskiviikko 30.7.2025 | Asta
Keskustan Kalmari haluaa lainsäädäntöä susien poistamiseen Kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.) vaatii Orpon hallitukselta toimenpiteitä suurpetojen ja etenkin suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseksi. Uutiset ympäri Suomen kertovat, että suurpetotilanne on viime kesän ja kuluvan syksyn aikana pahentunut hälyttävästi. Suurpetovahinkojen korvaamiseen budjetoidut rahat, lähes 9 miljoonaa euroa, uhkaavat...
Kuortaneen kunnanhallituksen päätöksiä kokouksesta 28.10. Valtuustossa tehtyjen päätösten täytäntöönpano Esittelijä: Kunnanjohtaja Teemu Puolijoki Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston päätökset 21.10.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, ne eivät ylitä valtuuston toimivaltaa eivätkä ole muuten lainvastaisia, joten ne voidaan panna täytäntöön. Päätös: Talousarvion taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen ajalta 1.1.-30.9.2024 Valmistelija: Hallintojohtaja...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Kuljettaja ajoi poliisia pakoon perjantai-iltana Alajärvellä. Häntä epäillään useista törkeistä rikoksista. Poliisipartio päätti pysäyttää vastaantulevan henkilöauton kuljettajan perjantai-iltana Lehtimäentiellä. Autoilija kieltäytyi pysähtymästä ja lähti pakenemaan poliisipartiota. Nopeimmillaan autoilija ajoi noin 150 km/h, mikä aiheutti vaaraa vastaantuleville autoilijoille. Töysässä Saurakalliontien ja Alavudentien risteyksessä poliisi käytti piikkimattoa pysäyttääkseen...
26.10.2024 / Suomen Pesäpalloliitto/ J-Pnews Pesäpallokauden 2024 parhaat on palkittu Helsingissä lauantaina. Vuoden pesäpalloilijoiksi valittiin ensimmäistä kertaa urillaan Sotkamon Jymyn Iivari Vihanto ja tamperelaisen Manse PP:n Saaga-Angelia Raudasoja. Oulaisten Huiman kasvatille Raudasojalle kausi oli täysosuma. Uran ensimmäisen Suomen mestaruuden lisäksi kolminkertainen etenijäkuningatar valittiin vuoden pesäpalloilijaksi ja...
Lauantain 26.10. ja sunnuntain 27.10. välisenä yönä kello neljä käännetään viisareita tunti taaksepäin kello kolmeen, jolloin siirrytään talviaikaan, jota kutsutaan myös normaaliajaksi. Muutos kannattaa huomioida muun muassa bussien ja junien aikatauluissa.  Kesäaika otettiin virallisesti jatkuvaan käyttöön Suomessa 1981 lähtien. Kesäaikaan siirtymistä on säädellyt Euroopan unionin direktiivi,...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Yksityisten pysäköintivalvojien maksunmääräytyminen pitää siirtää aluehallinnon piiriin. Kukaan ei kiellä, etteikö Sotealueiden rahantarve ole niukka ja osin jopa riittämätön. Esitykseni on että, yksityisiltä pysäköinninvalvojilta se rangaistusmaksumääräykset kielletään kokonaan ja tämä käytäntö siirretään lakimuutoksilla aluehallinnon piiriin. Kunnat voisivat suorittaa käytännön työt saaden niistä provisiosiivun ja aluehallinto pääosan...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
19.4 ° C
20.2 °
19.4 °
93%
2.1kmh
0%
to
30 °
pe
28 °
la
18 °
su
25 °
ma
18 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450