Sunnuntaina (5.11.) aamulla noin kello kahdeksan aikaan Alajärven Raimontiellä syttyi tulipalo omakotitalon terassilta poltetuista pyhäinpäivän kynttilöistä.
Talon asukkaat olivat heränneet liekkien aiheuttamaan paukkeeseen ja ryhtyneet välittömästi alkusammuttamaan havaittua tulipaloa. Terassilta alkunsa saanut palo oli ehtinyt levitä katon kautta omakotitalon yläpohjaan. Nopeasti, lähes suoraa Kurejoentietä, paikalle ennättänyt Etelä-Pohjanmaan...
Pesäpalloliiton läntisen alueen päättäjäis- ja palkintojenjakogaalaa vietettiin perjantaina (3.11.) IKH- Areenalla Kauhajoella.
Tilaisuudessa palkittiin läntisen alueen parhaita pelaajia, tuomareita ja joukkueita.
Tilaisuuden avaussanat lausui läntisen alueen aluevastaava Anna Tuomola ja juhlapuheen piti läntisen alueen johtoryhmän puheenjohtaja Kari Luoma. Palkintojenjaon lisäksi ohjelmassa oli musiikkiesitys sekä mukavaa yhdessäoloa.
Suomi on...

Pohjanmaan poliisi sai tänään tehtävän Keski-Pohjanmaalla Kokkolan Roosinkadulle, jossa henkilö kiväärimallisella aseella oli uhannut toista viranomaista.
Henkilön kiinniottoon varauduttiin usean poliisipartion voimin ja partioiden päästyä kohteeseen uhkasi henkilö myös poliisia samaisella aseella.
Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kohdehenkilön vastarinnan murtamiseksi ja henkilö otettiin kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaisesti vastustamisesta.
Kiinniotettu...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Virtain hyvinvointitoimi on valinnut kohtaamispaikan nimeksi Kohtaamispaikka Otso.
Hyvinvointiohjaaja Lea Koskimäki kertoo, että nimiehdotuksia tuli kiitettävästi ja niitä sai jättää niin hyvinvointimessuilla kuin sähköisesti. - Nimiehdotuksissa seikkaili karhu, otso, metsätähti, -tupa, -kulma ja kohtaamispaikka useita kertoja. Halusimme valita nimen, joka taipuisi keskusteluissa helposti eikä sekoittuisi...
Suomessa uniongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina merkittävästi. Tutkimusten mukaan jopa 15 prosenttia suomalaisista aikuisista kärsii pitkäkestoisesta unetto-muudesta ja joka kolmannella on lyhytkestoisia univaikeuksia. Etenkin työikäisten unettomuus on kasvussa. Pihlajalinna on unettomuuden hoidon edelläkävijä, jonka univalmennukset tarjoavat tehokkaan avun suomalaisten uniongelmiin.
Kelan mukaan unihäiriöiden aiheuttamat pitkät...

Lokakuun viimeisenä aamuna, sakean lumisateen keskellä Ähtärin eläinpuiston pandalaan tuotiin lasti ähtäriläisten kasvattamaa bambua.
Kyseessä on vuosien 2016-2019 aikana ProAgria Etelä-Pohjanmaan toteuttama Bambua pandalle -Leader-hankkeeseen osallistuneiden kasvattajien satoa. Hankkeen rahoitti tuolloin Kuusiokuntien kehittämisyhdistys Kuudestaan ry. Hankkeen päättymisestä on jo useampi vuosi, mutta muutama aikanaan hankkeeseen...