Alavuden kaupunki_Toivo_Kuula_Laulukilpailu_2025
Lauantai 19.7.2025 | Sari, Saara, Sara, Salla, Salli
Suomen Kuntaliitto / J-Pnews Kuudetta kertaa järjestettävässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa haetaan kuntalaisten liikunta- ja liikkumismahdollisuuksia laaja-alaisesti edistänyttä kuntaa. Kilpailu on osa valtakunnallisen Urheilugaalan virallisia palkintoluokkia ja sen järjestää Kuntaliitto yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Kunnilla merkittävä rooli kuntalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämisessä Tällä kertaa kilpailu toteutetaan teemalla ”Kunnat...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Kesä on kääntymässä syksyyn ja peruskoulutkin aloittavat uuden lukuvuoden tällä viikolla. Yleisemmin 9-10 päivinä elokuuta. Syyslomaa vietetään viikoilla 42-43, eli lokakuun puolessavälissä. Vielä on kuitenkin kesän iloja jäljellä nautittavaksi. Esimerkiksi Tuurissa, Keskisen kyläkaupan tapahtumakentällä Miljoona Tivolin riemuihin on mahdollisuus osallistua ensi sunnuntai-iltaan saakka....
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Pikku-Karhun luontokoulu on Ähtärin eläinpuiston tiloissa toimiva luontokoulu, joka tarjoaa ryhmille mahdolli-suuden oppia ja oivaltaa luonnosta elämyksellisesti. Luontokouluopettajan johdolla luonnon monimuotoi-suuden merkitys selkeytyy, ryhmät perehtyvät eläinten ihmeelliseen maailmaan sekä luonnonsuojelun pariin hauskojen ja toiminnallisten aktiviteettien kautta. Ohjelma tukee varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ympäristökasvatuksen opetussuunnitelmien tavoitteita ja...
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alavuden Ilmailukerhon järjestämää avoimien ovien päivää, saatiin nyt lentokentällä toimia ja nauttia vaihtelevassa säässä. Tämä tarkoittaa sitä, että aika-ajoin satoi rankasti ja välillä paistoi myöskin aurinko siniseltä taivaalta. Ongelmallisesta säästä huolimatta, onnistui lentotoiminta ja laskuvarjohypytkin, lähes suunnitelmien mukaisesti. Halukkaat pääsivät ihastelemaan ilmasta Alavuden maisemia,...
Suomessa on noin 500 turkistilaa ja niistä noin 90% vanhan Vaasan läänin alueella. Suomessa tuotetaan 2,5-3 miljoonaa turkisnahkaa vuosittain. Käytännössä kaikki menevät vientiin. Pienessä Itäkylässä, Lappajärven itärannalla turkistarhausta elinkeinona harjoittava ja Pohjois-Suomen turkiseläinten kasvattajat ry:n puheenjohtajana toimiva Esa Rantakangas tietää mistä puhuu. -Tämä on elinkeino minulle...
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Pentti Hautala/ J-Pnews Alavus/Töysä Alkavan syksyn ensimmäisen myrskyn saapumista Suomeen, ennusteltiin ennakkoon, että se toteutuisi jo tänään sunnuntaina. Sitten ajankohta siirtyi maanantaiksi. Mutta nyt on varoituksia, rajusta ukonilmasta tuulesta, rakeista ovat siirtyneet toteutuvaksi tiistaina. Rajuilma seuraa maanantaina vallitsevaa hellettä. Noin +30 plusasteen säätä seuraa kylmeneminen rajuilman kautta....
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
taivas on selkeä
12.2 ° C
14.1 °
12.2 °
94%
0.5kmh
0%
su
27 °
ma
27 °
ti
25 °
ke
24 °
to
28 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450