Uusivuosi2026_AI
Keskiviikko 18.3.2026 | Eetu, Edvard
Perussuomalaisten ilmajokelainen kansanedustaja Juha Mäenpää puolusti keskiviikon välikysymyskeskustelun aikana kahdessakin eri puheenvuorossa voimakkaasti turpeen käytön jatkamista Suomessa. Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä Perussuomalaisten ansiokkaasti alulle panema perusteellinen välikysymys energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta.   - Suurta oppositiopuoluetta, kokoomusta, ei asia näytä kiinnostavan tarpeeksi, Mäenpää hämmästeli toisen...
Osalle Etelä-Pohjanmaan alueen yksityisissä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköissä asuville asiakkaille ja heidän asioidenhoitajilleen on tullut palveluntuottajalta tiedote, jossa on kerrottu palvelusopimusten irtisanomisesta. Taustalla ovat Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ja yksityisten palveluntuottajien väliset sopimusneuvottelut, jotka ovat käynnistymässä. Yksiköissä asuvien asukkaiden tilanne pysyy ennallaan. Asukkaat ja läheiset voivat olla rauhallisin mielin,...
Lauantaina 8.10. klo 12–15.00 Villa Väinölä on avoinna               Taiteilijatapaamisessa paikalla ovat JUHA JÄRVINEN ja HANNU KANKAANPÄÄ Näyttelyssä on mahdollista nähdä LUOVAN veiston upeita töitä sekä Järvisen vaikuttavia rumpuja, tervetuloa tapaamaan taiteilijoita ja tutustumaan näyttelyyn, vapaa pääsy. Suositussa Taidelainaamo A V A R A S S A on esillä uusia...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä haettavana palvelualuejohtajien virkoja. Virkoihin on valittu seuraavat henkilöt: Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialue: Palvelualuejohtaja, Lääkinnälliset tukipalvelut: erikoislääkäri Pasi Ruuttila Palvelualuejohtaja, Operatiiviset palvelut: erikoislääkäri Saku Leinonen Palvelualuejohtaja, Kuntoutuspalvelut: erikoislääkäri Aki Vainionpää Palvelualuejohtaja, Mielenterveys- ja riippuvuushoidon palvelut: erikoislääkäri Antero Lassila Seuraavien palvelualuejohtajien virkavalinnat...
Loska-ajo 2022 ajetaan nyt Etelä-Pohjanmaalla. Aloitetaan Tuurin kyläkaupalta Alavudelta, josta jatketaan Kuortaneen ja Soinin kautta Ähtäriin. Sunnuntaiaamuna kokoonnutaan syyskokoukseen ja tehdään kierros eläinpuistossa. Loska-ajon 2022 kokoontumispaikkana on kuuluisa ja suosittu Tuurin kyläkauppa. Siellä pidetään autonäyttelyä ja kiinnostuneet voivat tutustua kyläkaupan valikoimiin. Tuurista ajetaan Kuortaneelle tutustumaan mm....
KyKy – Akaa Volley 210326
Lasten koululomien aikana voi päiviin ja iltoihin tuoda hauskaa tekemistä eläinpuisto-kierroksen lisäksi esimerkiksi keilaten Hotelli Mesikämmenen radalla, kokeilemalla kiipeilytaitoja ja kestävyyskuntoa Flowparkin kiipeilyradalla, testata koko perheen voimin Farmin pakopeliä, tai nauttia Ravintola Mesikämmenen antimista. Mutta mitä muuta syyslomaviikko tuo tullessaan matkailualueelle? Eläinpuiston eläinopastukset 15.-22.10   Yksi eläinpuistojen...
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
6.1 ° C
7.2 °
6.1 °
78%
7.7kmh
100%
to
7 °
pe
6 °
la
9 °
su
6 °
ma
6 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450