Kansanedustaja Juha Mäenpää | ”Ketä lämmittää turve luonnontilaisessa suossa?”

0
Turvetuotantoaluetta. Arkistokuva. Kuva: Mari Orpana

Perussuomalaisten ilmajokelainen kansanedustaja Juha Mäenpää puolusti keskiviikon välikysymyskeskustelun aikana kahdessakin eri puheenvuorossa voimakkaasti turpeen käytön jatkamista Suomessa.

Kansanedustaja Juha Mäenpää

Eduskunnassa oli ainoassa käsittelyssä Perussuomalaisten ansiokkaasti alulle panema perusteellinen välikysymys energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta.

 

– Suurta oppositiopuoluetta, kokoomusta, ei asia näytä kiinnostavan tarpeeksi, Mäenpää hämmästeli toisen puheensa aluksi.

– Välikysymystä on sanottu julkisuudessa opposition järeimmäksi aseeksi. Tämä työkalu on kirjattu jopa Suomen perustuslakiin asti. Olemme vakavien asioiden äärellä, painotti koskenkorvalainen kansanedustaja heti perään asian tärkeyttä.

Marinin hallitus romuttanut kotimaisen turvetuotannon

Mäenpää kertasi lyhyessä vastauspuheenvuorossaan epäuskoisena keskustalaisen ministerin aiempia kannanottoja turpeen suhteen.

– Viime talvena elinkeinoministeri Mika Lintilä on todennut, että energiaturpeen huoltovarmuus tulee jatkossa turvata. Tämä voisi tapahtua turvetuotantoalueiden reservin perustamisella. Turvetta säilytettäisiin suossa luonnontilaisena kriisitilanteita varten. Ketä lämmittää turve luonnontilaisessa suossa? hämmästeli ilmajokinen kansanedustaja.

Hän kysyi myös, milloin turve uusiutuvaksi ‑kansalaisaloite otetaan käsittelyyn.

– Ja mikä se kansalaisaloite turpeesta nimeltään olikaan, niin on kyllä eduskunnan asia eikä hallituksen asia, milloin eduskunta ottaa sen käsittelyyn. Se ei kuulu hallitukselle.

Pitemmässä puheessaan Mäenpää toisti välikysymyksessä esitetyn huolen Marinin hallituksen politiikan heikentävistä vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen ja erityisesti turpeen käyttömahdollisuuksiin.

– Onko hallitus valmis uudelleenarvioimaan Suomen hiilineutraalisuustavoitetta, tavoitteen saavuttamiseksi tehtyjä toimenpiteitä, niiden vaikutusta huoltovarmuuteen esimerkiksi turpeen nopeutetun alasajon osalta, ja onko tavoite realistinen? hän tivasi.

– Suomi pitää tiukemmasta hiilineutraalisuustavoitteesta kiinni kuin Euroopan unioni. Hallitus on romuttanut kotimaisen turvetuotannon — tästä haluan erityismaininnan antaa keskustapuolueelle, joka on hallituksessa mukana. Toisin kuin hallitus, perussuomalaiset ajaa turvetuotannon jatkamista, Mäenpää muistutti puolueiden eroista.

Turve osa sinivalkoista siirtymää

Perussuomalaiset ovat varoittaneet huoltovarmuuden kannalta merkittävän turvealan alasajon vaaroista jo kauan. Turve on oleellinen osa sinivalkoisen siirtymän energiapolitiikkaa.

– Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto, jota kannattaa polttaa muun muassa puun yhteydessä. Huoltovarmuus ei ole pelkästään taloudellinen kysymys, vaan se antaa myös neuvotteluvaltteja kansainvälisillä neuvotteluareenoilla ja turvaa itsenäisyyttämme, huomautti Mäenpää osuvasti.

Eteläpohjalainen kansanedustaja muistuttikin, ettei turvetuotanto kuitenkaan ole vain energiakysymys.

– Kuiviketurve on osa Suomen ruokaturvallisuutta: turve imee hyvin kosteutta eivätkä siinä viihdy bakteerit, koska se on hapanta, joten eläimet pysyvät terveinä ja antibioottien käyttö vähenee, opetti hän puhetta kuuntelevia.

Mäenpää joutui kuitenkin harmikseen kertomaan eduskunnalle karuja terveisiä kentältä. Turvetuottajat eri puolilla Suomea kertovat, että kuiviketurpeesta tulee pulaa talvella koko Suomessa. Vanhoja varastoja ei ole, ja viime kesänä ei turvetta noussut riittävästi märän kesän, tuotantoalueiden vähenemisen ja hallituksen tekemien päätösten vuoksi.

Hallitus jopa tuki turvetuotantokoneiden romuttamista!

Keskustan pystyssä pitämän vasemmistohallituksen energiapoliittiset toimet ovat välillä olleet vahingollisuudessaan täysin järjenvastaisia, suorastaan pöyristyttäviä. Hyvä esimerkki tästä oli turvetuotantokoneiden romutustuki helmi-maaliskuussa 2022 (Turvetuotantokoneiden romutustuki – ely – ELY-keskus).

Turvetuotantokoneiden romutuspalkkiota maksettiin jopa Venäjän helmikuisen hyökkäyksen jo alettua. Romutustukea varten oli varattu talousarvioon yhteensä yli 29 miljoonaa euroa, ja se olisi varmastikin kannattanut käyttää turvetuotantokoneiden varastointiin ja säilyttämiseen pahan päivän varalle, tuskasteli Mäenpää.

Mäenpää vaati maaliskuun alussa toimenpidealoitteella turvetuotantokoneiden romuttamisen lopettamista huoltovarmuuden varmistamiseksi ja turpeen arvon tunnustamista huoltovarmuuspolttoaineena.

Puheensa loppuun lainasi Mäenpää tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.

– ”Nälkä saattaa ajaa ilmastonmuutoksen ohi. Pitää myös kysyä, miten on kylmän kanssa. Ehkä sekin ajaa?” (Niinistö kantaa huolta omavaraisuudesta ja muistuttaa: ”Nälkä vaikuttaa nopeammin kuin ilmastonmuutos”) Näitä presidentin viisaita sanoja kehottaisin jokaista miettimään ajatuksen kanssa, päätti hän vakavana.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI