Ähtärin Keskustan kunnallisjärjestö on päättänyt Hotelli Mesikämmenessä 26.8.2021 pitämässään kokouksessa kuntavaalien jälkeisestä luottamushenkilöpaikoista.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi esitetään Kauko Kantolaa, valtuuston 1. varapuheenjohtaksi Sirpa Leinosta.
Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi Irma Kuoppalaa (Riitta Pekkala) (suluissa varajäsen).
Kaupunginhallituksen jäseniksi Ähtärin Keskusta esittää Pirkko Aholaa (Katriina Hyvölä), Ilkka Kajanderia (Atte Sulkava) sekä Antero...
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on pidentynyttä viivettä koronanäytteiden vastauksissa. Covid-19 -tutkimuksen vasteaika eli aika näytteenotosta vastauksen saamiseen on tällä hetkellä noin kaksi (2) vuorokautta. Viiveet johtuvat koronanäytemäärien voimakkaasta kasvusta ja testilaitteiden teknisistä ongelmista.
Mikrobiologialla olleen laiterikon vuoksi toinen koronatestauslaite toimii puolella teholla. Testejä on tehty tällä...
Jouko Siirilä/ J-Pnews
ÄHTÄRI
Lasten urheilukoulukausi Ähtärissä päättyi perinteisiin LUK-kisoihin keskuskentällä keskiviikkona 25.8. Urheilukoulua pidettiin keskiviikkoisin kesä-heinä-elokuussa useiden vapaaehtoisten nuorten huolehtiessa viidestä yhdeksään vuotiaiden lasten johdattelusta yleisurheilulajien ihmeelliseen maailmaan.
Kesän aikana hioutuneet taidot mitattiin lähinnä lasten ja heidän perheidensä iloksi leikkimielisen mutta aidon kisatunnelman merkeissä sähköisen ajaton...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
VIRRAT
Virtain sivistyslautakunta on käynyt ohjauskeskustelun keskiviikkoisessa (25.8.) kokouksessaan kirjastotoimenjohtajan ja kirjastoautonkuljettajan-virkailijan työtehtävien hoitamisesta ja ohjeistanut asian talousarviovalmistelua vuodelle 2022. Lautakunta anoo kaupunginhallitukselta kirjastotoimenjohtajan viran täyttämistä 1.1.2022 alkaen toistaiseksi.
Kirjastoautonkuljettajan-virkailijan toimen (Virtain osuus 60%) täyttämistä esitetään 1.9.2021 alkaen. Lisäksi lautakunta esittää Ruoveden kunnan sivistyslautakunnalle, että...
Päivitetty 25.8. klo 20.45 (Lisätty uusi koronapositiivinen)
Kuusiokuntien alueella on oleskellut myöhemmin koronapositiiviseksi todettuja henkilöitä. Kaksi alueella ollutta tartuntaa on todettu Tuurin alakoululta. Näiden kahden tartunnan myötä on tunnistettu kaikkiaan 40 altistunutta.
Altistumisten vuoksi Tuurin koulun 1. luokka sekä osa 2. luokasta on asetettu karanteeniin....
PENTTI HAUTALA
Kun avasin iäkkäimpänä valtuutettuna äskettäin Alavuden kaupunginvaltuuston kokouksen, käsittelin muun muassa käytyjä vaaleja.
- Siitäkin huolimatta, että olin Töysän ehdokkaista kuntavaaleissa ylivoimainen ääniharava ihmettelen kokouksen avaussanoissani muun muassa töysäläisten ja alavutelaisten äänestämisen laiskuutta. Ensinnäkin paheksuin sitä, että vain 50,6 prosenttia Töysän asukkaista vaivautui käyttämään...