Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-Lippo, Oulu_110725
Maanantai 7.7.2025 | Klaus, Launo
Pentti Hautala TÖYSÄ Kirjoitin ja ihmettelin viime keväänä sitä, miksi Suomessa hapuillaan ja vaihdellaan koronan rajoituksia ja suosituksia päivittäin. Esitin huolestumiseni tilanteessa, kun tautiin sairastuneiden määrät oli saatu hyvin kuriin, niin välittömästi rajoituksia purettiin. Samanlainen Hölmölän touhu on jatkunut tähän saakka. Mitään ei ole opittu. Suomen johtavat...
Eilen annetun tiedotteen jälkeen Lappajärven yhteiskouluun liittyviä koronatartuntoja on todettu YKSITOISTA (11) uutta koronatartuntaa. 18.10. jälkeen yhteiskouluun liittyen on todettu yhteensä 48 koronatartuntaa. Järviseudun ammatti-instituutti Jamin koronatapauksesta ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole aiheutunut jatkotartuntoja. Karanteeniin tartuntojen on asetettu yhteensä noin 200 henkilöä.   Koronavirukselle on...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Siniset oli edellisessä hallituksessa, jonka toimesta osakesäästötililait säädettiin keväällä 2019. Ne otettiin käyttöön 2020 alusta. Lain valmistelussa edellinen hallitus kuuli laajalti osakesäästäjien edustajia. Ehkä juuri siksi perusidea onkin osoittautunut menestyksekkääksi. Tänään yli 200.000 suomalaista on avannut osakesäästötilin. Osakesäästötilistä saatiin päätös 2019, mutta siihen jäi syntyessään...
Pentti Hautala SUOMENSELKÄ Suomenselän Luonnonystävät ry:n sihteeri, kuortanelainen Terttu Rajala kertoo saaneensa taannoin mukavan yhteydenoton tamperelaiselta tietokirjailijalta ja luontokuuvajalta Harri Ahoselta. -Ahonen pyysi välittämään minun tietoa luonnosta- ja retkeilystä kiinnostuneille, että hän tulee pitämään luonto- ja retkeilyaiheista tilaisuutta, Lakeudenportin kansalaisopiston kutsumana. Maksuttomat yleisötilaisuudet alkavat klo18 Kuortaneen kirjastossa...
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mia Laiho (Kok) haluaa laajentaa rokotustoimintaa vietäväksi työpaikoille, apteekkeihin sekä kauppojen ja Alkojen yhteyteen. Laiho pitää rokottamattomien suurta osuutta huolestuttavana. Laiho pitää mahdollisena, että vakuutusyhtiöt tarttuvat rokottamattomuuteen vakuutusehdoissaan. Syitä rokottamattomuuteen on monia. - Rokotushalukkuutta vähentävät oman sairastumisriskin vähättely, epäluottamus viranomaisia...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Eilen annetun tiedotteen jälkeen Lappajärven yhteiskouluun liittyviä koronatartuntoja on todettu 12  uutta koronatartuntaa, yhteensä 18.10. jälkeen yhteiskouluun liittyen on todettu 37 koronatartuntaa. Järviseudun ammatti-instituutti Jamin koronatapauksesta ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole aiheutunut jatkotartuntoja. Karanteeniin tartuntojen on asetettu yhteensä noin 170 henkilöä. OLITKO / KÄVITKÖ NÄISSÄ...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
hajanaisia pilviä
17.8 ° C
18 °
17.2 °
87%
4.6kmh
75%
ti
13 °
ke
18 °
to
22 °
pe
23 °
la
25 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450