Valtatie 18 – tarjoaa lintuelämyksiä

0
Valtatie 18 on saatu viime päivinä ihailla ainakin tien alittavien jokien sulapaikkojen täyttäneitä lintuparvia. Tässä joutseniä ja telkkiä Alavuden keskustaajaman läheisyydessä.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Vaasasta – Jyväskylään johtava, vilkasliikenteinen valtatie 18 voitaisiin nimittää oikeutetusti luonto-elämyksien valtatieksi. Tätä puoltaa ensijaisesti Ähtäri Zoo, elänpuiston ja muiden monipuolisten luontoelämyksien tarjonnallaan.

Joki täynnä kansallislintuja valtatien vieressä, Töysästä – Tuuriin virtaavassa jokiuomassa.

Ähtärin luontoelämyksien lisäksi on valtatielle liikkuville tarjolla paljon muitakin ainutlaatuisia luonnon hienouksia ja mahtavia maisemia. Näistä mainittakoon maisemassa usein liikkeellä havaittavat, monet metsäneläimet ja linnut. Erilaisia, harvinaisiakin eläimiä on bongattavana runsailla metsäosuuksilla sekä runsaslukuisten järvien ja jokien seutuvilla.

Viime aikoina erityisesti joutsenia ja muita isoja sekä pienempiä lintuja on takatalven pakottamana parveillut valtatien alittavissa jokiuomissa. Niin kaupunkitaajamien ja kylien läheisyydessä sekä muuallakin. Esimerkiksi Alavuden keskustan tuntumassa ja Töysän vanhan meijerin luona sulana pysyneet jokiuomat ovat tarjonneet valtatien liikkujille hienoja lintuelämyksiä. Linnut ovat hakeutunee, viisaasti takatalven lumipyryiltä ja kovilta tuulilta, jokiuomien suojiin.

Joutsenten marssia valtien reunassa. Joesta pois turvallisesti jaloittelemaan pellon piennarta.

Vesien virtauksia on lisätty jo kevättulvien varalta. Näin vesipinnat ovat laskeneet jopa lähes metrillä. Uomien penkat tarjoavat täten suojaa ja pohjista saa syödä paremmin kasvillisuutta.
Lintujen lisäksi myöskin varomisen valppautta vaatii autoilla liikkujilta hirvet, kauriit, peurat ja muut nelijalkaiset. Eläimet ovat lisääntyneet ja liikkuvat paljon nyt maanteilläkin, kun takatalvi lisäsi maastoihin lunta jopa 40-50 senttiä!

Kuvat: Pentti Hautala


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI