Alavuden kaupunki kesä_2025
AA-Lippo, Oulu_110725
Maanantai 7.7.2025 | Klaus, Launo
Jarkko Ruohola VIRRAT Virtain sivistyslautakunta on päättänyt 13.10. esittää kaupungin-hallitukselle kirjastotoimenjohtajan palkkaamista 1.1.2022 alkaen. Henkilöstöresurssin lisäämisen myötä sivistyslautakunta edellyttää aukioloaikojen laajentamista ilta-aikoihin ja viikonloppuihin sekä työvoimaresurssien kohdentamista laajemmin koko kirjasto- ja kulttuuritoimeen. Lisäksi lautakunta esittää, että kirjastosta tehdään informaatiokeskus ja kirjaston toimintaa monipuolistetaan asiakaslähtöisesti, kun kirjojen lainaamisen...
Soinin sivistyslautakunnan päätöksiä 13.10.2021  Soinissa sivistyslautakunta aloitti talousarviokäsittelyt vuodelle 2022. Sivistystoimen tilanne on vuoden 2021 kaltainen, mutta palkkakustannukset nousevat arviolta 2 prosenttia. Tämä näkyy sivistystoimen budjetissa, koska suurin osa kunnan henkilöstössä on sivistystoimen alaisuudessa. Kokouksessa esitetyssä ensimmäisessä versiossa ei ole mukana vielä mahdollisia vuodelta 2021 siirtyviä...
kesä_Virrat_soi_2025
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Keskiviikkona todettiin peräti 29 uutta tartuntaa, joten päiväkohtainen lukema on suurempi kuin koskaan ennen pandemia-aikana. Koronatilanne Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on heikentynyt hyvin nopeasti. - Tilannekuva on muuttunut merkittävästi viimeisen viikon aikana. Keskiviikkona 13.10. todettiin jopa 29 uutta tartuntaa. Valitettavasti tämä on uusi päiväkohtainen ennätys, infektioylilääkäri Elina Kärnä pahoittelee. Maakunnan 14...
Pentti Hautala ALAVUS/ TÖYSÄ Töysän Nuorisoseura ry:n perustetiin joulukuussa vuonna 1904. Oma toimitalo rakennetiin kirkonkylään v. 1907. Vuosikymmenien aikana on taloa laajennettu ja remontoitu säännöllisesti. Esimerkiksi vuonna 1959 tehdyssä remontissa laajennettiin tanssisalia. Viime vuosina, vuodesta 2013 alkaen tehty pääasiassa talkootyönä merkittäviä uudistuksia koko talossa. Voidaankin todeta, että...
Alajärven kaupunginhallituksen eräitä päätöksiä kokouksesta 11.10. (lyhyesti) OSALLISTUMINEN TOKYO 2020 -TAPAHTUMAAN Alajärven kaupunginhallituksen 11.5.2018 hyväksymän ja 19.6.2018 voimaan tulleen johtajasopimuksen mukaan kaupunginjohtajan ulkomaille tehtävistä virkamatkoista päättää kaupunginhallitus, kun kyse on yli viisi (5) kalenteripäivää kestävästä matkasta ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja alle viisi (5) kalenteripäivää kestävästä matkasta. Finland Japan...
WANHAT_WEHKEET_IRWIN
Kesänäyttely 2025 “LUMO
Maailman eläinten päivää vietetään vuosittain 4.10. ja tämän kansainvälisen päivän alku juontaa juurensa jo 1930-luvun Italiaan. Tästä päivästä alkaa myös vain Suomessa vuosittain juhlittava eläinten viikko. Suomen eläinsuojelu eli SEY on ottanut viikon 40 teemaviikoksi jo vuodesta 1959 lähtien. Viikkoon on liitetty SEY:n toimesta aina...
-mainos-
Yleismainos2020
-mainos-
Pikasuutari lomalla 1906-0308_2025
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
pilvinen
13.9 ° C
13.9 °
13.2 °
97%
1.5kmh
100%
ti
13 °
ke
20 °
to
20 °
pe
22 °
la
25 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450