Alavuden kaupunki kesä_2025
Torstai 11.9.2025 | Santeri, Aleksanteri, Aleksandra, Ale, Ali, Sandra
Kuusiokuntien alueella on todettu uusia koronatartuntoja. Kaikkiaan perjantain 27.8. ja sunnuntain 29.8. välillä on tullut tieto neljästä uudesta positiivisesta testituloksesta sekä alueella liikkuneesta myöhemmin positiivisen testituloksen antaneesta. Näiden myötä alueellamme on tunnistettu kaikkiaan 97 altistunutta. Koko viime viikon aikana kaikkiaan 158 henkilöä on altistunut. Altistumisten vuoksi...
Pentti Hautala/J-Pnews SUOMENSELKÄ Soinin kunnan alue on viime vuosina noussut tilastollisesti Suomenselän ja Järvi-Pohjamaan alueen karhurikkaammaksi paikkakunnaksi. Näin voidaan sanoa havaintojen ja myöskin, onnistuneiden luvanvaraisten kaatojen perusteella. Soinin karhukantaa vähennetiin taas kuluneella viikolla, kun metsästäjät saivat kontion saalikseen Soinin ja Alajärven rajamaisemissa. Tarkemmin todettuna Keisalan kylän läheisyydessä. Kyseessä...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin hallitus on päättänyt kokouksessaan Etelä-Pohjanmaan maakunnallisten toimielinten sisäisestä jaosta. Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallitukseen esitetään 1. varapuheenjohtajaksi Riitta Kangasluomaa Lapualta, varalle Sari Karlström Lappajärveltä, maakuntahallituksen jäseneksi Yrjö Paukkusta Alavudelta, varanaan Mika Muurimäki Kauhajoelta. Maakuntavaltuustoon Anne Matokangas (varalla Kari Korhonen) Alajärveltä, Yrjö Paukkunen (Tiina Asunmaa) Alavudelta,...
Pentti Hautala/J-Pnews ALAVUS/TUURI Valtatiellä 18 oli autoja liikkeellä lauantaina aamupäivällä kello yhdentoista aikoihin lähes tungokseen saakka. Joukossa mukana myöskin ainakin yksi törkeästi "ilolientä" nauttinut autoilija kavereineen. Tuurista kohti Töysää valtietä kurvannut seurue lähti ohittamaan Saurakallion asuntoaluueelle pyrkivää ja vasemmalle kääntymään ryhmittynyttä citymaasturi mallista henkilöautoa. Seurueelta ohittaminen ei...
PENTTI HAUTALA Pienempien vähemmistöjen edustajat pompottavat eduskuntaa ja sekoittavat aivan suunnitelmallisesti normaalia elämänmenoa nyt Suomessakin. Kaikessa uudistamishalussaan he kiusaavat sekä hajottavat järjestelmällisesti perinteisiä arvojamme ja kristillistä kansankirkkoammekin. Seurakuntien monet papitkin ovat jo antaneet "piut-paut" kansan enemmistön mielipiteille. Samalla  papiston keskuudessa väheksytään myöskin oman lakikirjan Raamatun ohjeistusta. He...
Pohjanmaan poliisi tiedotti, että myöhään perjantai-iltana Ilmajoella mopojen kokoontumisajoissa tapahtui henkilön loukkaantumiseen johtanut onnettomuus, jossa moottoripyörän kuljettajaa epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuus aiheutui, kun moottoripyöräilijä ajoi ("keuli") kevyenliikenteen väylällä eturengas ylös kohotettuna ja törmäsi siten kevyenliikenteen väylällä olleeseen jalankulkijaan. Jalankulkija menetti...
-mainos-
PT-matkat Virrat_Ruska- ja kotiseutumatka
-mainos-
Pikasuutari_paikalla
Huoltopiste Esa Linna1_121018
- Mainos -

Sää

Jyväskylä
ajoittaisia pilviä
22.8 ° C
22.8 °
22.2 °
64%
7.7kmh
40%
pe
20 °
la
19 °
su
16 °
ma
17 °
ti
13 °
-mainos-
JKH-taksit
Siirtolava_328x450