Ähtärin Mustikkavuoren vapaa-aikakeskuksesta houkutteleva virkistyskeidas

0
Ranta

Mustikkavuoren vapaa-aikakeskuksen kehittämiseen tähtäävä esiselvityshanke saatiin päätökseen tällä viikolla, kun lopullinen suunnitelma alueen toimenpiteistä julkistettiin.  Kehityssuunnitelman myötä Mustikkavuoresta muodostuu runsaan 50 hehtaarin laajuinen houkutteleva virkistyskeidas, joka tarjoaa eri-ikäisille kaupunkilaisille mahdollisuuden harrastaa lukuisia liikunnallisia lajeja läpi vuoden.

Kävelyalue

Uusien toimintojen ja kehitystoimien painopiste on nykyisen jäähallin ja pesäpallokentän ympäristössä. Alue rakennetaan maisemallisesti ja toiminnallisesti yhdenmukaiseksi kokonaisuudeksi. Pesäpallokentän ja Mustikkavuorentien väliin on suunniteltu kävelyalue, joka toimii edustavana ympäristönä alueelle saavuttaessa. Kentän yhteyteen suunnitellaan uusi katsomo ja sen yhteyteen yleiset wc-tilat. Suunnitelmaan sisältyy myös infotaulu lisäämään tietoa alueen toiminnoista ja tapahtumista. Jäähallin parkkipaikka asfaltoidaan ja ajojärjestelyjä selkiytetään.

Uusia toimintoja liikuntapuistossa ovat mm. ulkokuntosali ja keinonurmialue. Liikuntatoimintojen lisäksi alueelle on suunniteltu leikkipaikkoja, vapaata puistonurmea ja alamäkipyöräreitti. Nykyisten kuntoratojen ja hiihtolatujen lisäksi alueelle merkitään opastein Kuntokolmonen-hiihtolatu, joka on latuprofiililtaan nykyisiä latuja kevyempi, kolmen kilometrin valaistu hiihtolenkki.

Rantaraitti

Järven suunnalle on suunniteltu rantaraitti, joka yhdistää liikuntapuiston tanssilavan suuntaan sekä mahdollistaa järven virkistysarvon hyödyntämisen. Rantaraitin kohokohtana on puinen, oleskelutasanteeksi levenevä kävelyreitti, jolta aukeaa näkymiä järvelle. Tanssilavan suunnalle on kehitetty parkkipaikkoja ja rantaan on suunniteltu puistoalue, jossa on uimaranta, savusauna ja nuotiopaikka.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki sanoo, että toteutuessaan Mustikkavuori on ainutlaatuinen virkistyskeidas, joka houkuttelee kävijöitä Ähtäriä laajemmaltakin alueelta. – Suunnitelma on huikea ja nostaa Mustikkavuoren maisemalliset ja virkistysarvot aivan uudelle tasolle. Hienoa on myös se, että kehitystoimia on mietitty yhdessä ja kaupunkilaiset ovat innolla osallistuneet suunnitteluun. Suunnitelmasta vastaava maisema-arkkitehti, kaupunkisuunnittelija Lasse Olaste Olark Oy:stä on myös toteuttanut visiomme tulevaisuuden Mustikkavuoresta erittäin hyvin, Pienimäki kiittelee.

Vapaa-aika- ja hyvinvointipäällikkö Anu Paalanen kertoo, että Mustikkavuoren kehittäminen ei jää pelkästään suunnitteluksi, vaan seuraavia askeleita mietitään jo tulevalle syksylle: −Kutsumme seuraparlamentin koolle lomien jälkeen elokuulle. Silloin pohdimme yhdessä toteutusjärjestystä ja rahoitusmalleja esim. hankerahan muodossa, hän sanoo.


 

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI