Elina Alkio palasi Nelimarkka-museoon

0
Nelimarkka-museo
Elina Alkio

Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseon, Nelimarkka-museon johtajaksi palaava Elina Alkio aloitti vuoden ensimmäisenä päivänä. Toimitus esitti hänelle muutaman kysymyksen.

 

Miltä tuntuu palata Nelimarkka-museoon takaisin Alajärvelle?

-Ihan hyvältä tuntuu, minulla on juuret Pohjanmaalla, joten tänne oli helppo palata. Nelimarkka-museo on itselleni myös tuttu paikka. Museo nimettiin Etelä-Pohjanmaan taiteen alueelliseksi vastuumuseoksi v. 2020 alusta eli tulee olemaan kiinnostavaa lähteä vastaamaan sekä vanhoihin, että uusiin haasteisiin.

Mitä uutta tuot tullessasi takaisin?

-Työskentelin ennen tänne tuloa Raumalla Lönnströmin taidemuseossa, joka Suomen ainoana museona toimii ilman seiniä ja toteuttaa vaihtuvia nykytaiteen projekteja. Olisi kiva tuoda yhä enemmän taidetta ihmisten arkeen ja tehdä yhteistyötä monenlaisten toimijoiden kanssa myös museon seinien ulkopuolella.

Muuttaako korona tulevaisuuden näyttelytoimintaa?

-Korona on laittanut museot miettimään uudelleen omia ydintoimintojaan ja varmasti perinteisten näyttelyiden rinnalle tullaan tekemään yhä enemmän digitaalisia mahdollisuuksia tutustua näyttelyihin.

Jatkuvatko taiteilijavierailut residenssissä?

-Taiteilijaresidenssitoiminta on nyt hetkellisesti tauolla ja sillä aikaa onkin hyvä miettiä millaisessa muodossa sitä voidaan tulevaisuudessa jatkaa. Ulkomailta tulevien taiteilijavieraiden lisäksi olisi hyvä, jos nuoret ja toki vanhemmatkin suomalaiset taiteilijat innostuisivat tulemaan Alajärvelle työskentelemään.

Mitkä ovat visiot kansainvälisyydessä?

-Kansainvälisyyden edistämistä jatketaan erilaisten hankkeiden turvin, mutta Nelimarkka-museon painopiste on vahvasti maakunnallinen. Haluamme myös keskittyä kotimaan matkailijoihin nyt kun pandemiatilanne ei vielä näytä helpottamisen merkkejä.

Mitä kuuluu Elina Alkiolle?

-Elina Alkiolle kuuluu hyvää. Toki koronatilanne aiheuttaa huolta, mutta odotellaan päivä kerrallaan vähän valoisampaa aikaa ja pidetään toisistamme huolta niin varmasti tästä päästään yli.


 

 

JÄTÄ KOMMENTTI