Graffiti-katutaide kukoistaa – Alavudella, tekemisen ja luomisen halua

0
Muutama vuosia tyhjillään olevan huoltoasemakahvilan komea rakennus on aikaisemmin sotkettu sisätiloiltaan ja särjetty ikkunoita. Nyt se ulkoseiniä "piristävät" graffitit.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä

Graffiti-katutaide on yleensä yleiseen- ja muun rakennuksen seinään tehty teksti tai kuva. Kyseessä on nuorison alkuun laittama urbaani, kaupunkilaistumiselle-kaupunkilainen taiteen toteutuksen laji. Viime vuosina se on saanut suosiota myöskin aikuisten ihmisten harrastuksena.

Kirjaimet ja kuvat tehdään tussilla tai spraymaalilla. Värikkäät luomukset ovat yleensä isoja. Jopa useiden kymmenien neliömetrien kokoisia. Kyseinen taiteen laji sai nykyisessä muodossaan alkunsa New Yorkissa 1970-luvun alussa. Suomessa ensimmäiset graffitit nähtiin Oulussa, jo vuoden 1979 keväällä.

Alkuaikoina graffitit tehtiin ainoastaan kaupunkeihin. Sitä pidetiin yleensä, salaa ja ilman lupaa tehdyksi laittomana törkytaiteena. Viime vuosina on tämän lajin luomuksia alkaneet ilmestymään, runsaasti myöskin maaseudulle. Niitä on tehty mitä erilaisimpiin kohteisiin edelleen luvatta ja myöskin enenevässä määrin

Esimerkiksi Alavudella on viime aikoina tehty paljon mainittua taidetta. Enimmäkseen ilman lupaa ja salassa pimeän aikaan. Kuvat ja kirjaimet on tehty kuitenkin autiotalojen sekä rakennuksien seiniin. Myöskin jäteastiat ja aidat ovat saaneet uutta piristystä pintoihinsa.

Moni jo miettiikin sitä, että koska esimerkiksi kirkkojen ja Keskisen kyläkaupan suuret seinät saavat kirjaimia tai kuvia pintaansa. Viimeisin laajempi työmaa on ollut, kaupungin omistukseensa hankkiman, entisen huoltoaseman seinät Töysässä. Valtatie 18 ja Lehtimäentien risteyksessä sijaitsevan rakennuksen, valkoisiin tiiliseiniin on ilmestynyt kookkaita kirjaimia.

Huoltoasema on ollut autiona jo muutaman vuoden. Ja se odottaa tulevaisuuttaan. Purkupäätös on ollut esillä ja myöskin myyminen, jos halukkaita ostajia on. Särkemisen halusta on tihutöillä rikottu viime vuosien aikana rakennuksen sisätiloja ja ikkunoita.

Nyt seiniin tehdyt suuret ja värikkäät taiteilut on ainakin vaikea putsata karhesta rustiikkatiilestä pois, jos rakennus halutaan säilyttää?

Kuva: Pentti Hautala


 

JÄTÄ KOMMENTTI