Ovi maailmaan-taidenäyttely avattu Virroilla

0
Agnieszka Wagenbreth ja "Pajunkissa"-maalaus.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Virtain kaupungin Galleria Virinässä on avattu puolalaissaksalaisen Agnieszka Wagenbrethin

”Ovi maailmaan”-taidenäyttely. Esillä on 51 työtä, jotka taiteilija on maalannut monipuolisia tekniikoita käyttäen. Loisteliaan värikylläisiä tauluja on syntynyt. akvarelleina, akryylina, akryylin kaatamisessa, piirroksina öljypastelin ja akvarellin yhdisteinä. Esillä on sekä abstraktista että realistista taidetta. Maalaukset näyttelyyn on koottu kahden kymmenen vuoden ajalta.

Viimeisimmät taiteilijan lempityöt: Kolibri” ja ”Blue Ozean”

Agnieszka Wagenbreth kertoo, että hän on pienestä pitäen kiinnostunut taiteesta. – Ensimmäiset piirustukset syntyivät heti, kun kynä pysyi kädessä. Taidelukion aikana kiinnostus vain lisääntyi.

Hän sanoo, että näyttelyn nimi ”Ovi Maailmaan” syntyi yhteistyössä mieheni kanssa. -Näyttelyn nimi merkitsee kahta asiaa. Se avaa katsojalle, että tulen muualta maailmasta ja omaa sielun maisemaani. Jos näen jotain kaunista ja mielenkiintoista, lähden toteuttamaan sitä heti mielessäni, hän avaa.

Kysyttäessä taiteilijalta omaa lempiväriä, vastaus on, ettei sitä ole. -Pidän kaikista väreistä, joka näkyy myös tauluissani, kuuluu hänen vastauksensa.

”Flowers”.

Virtain taidenäyttely on ensimmäinen hänen oma näyttelynsä. Pari-kolme taulua on ollut jossain yhteisnäyttelyssä. – Galleria Virinä on hyvä paikka näyttelyn pystyttämiseen. Tilat ovat hyvät ja minäkin sain jokaisen taulun oikealle paikalle seinään viiden tunnin työn jälkeen, hän kiittelee.

Agnieszka Wagenbreth on muuttanut vuosi sitten perheineen Helsingistä Virroille- Olimme pitkään etsineet taloa eri puolilta Suomea. Virtain kaupungin nettisivuilta löytyi tieto:10 syytä muuttaa Virroille.

Ajoimme Virroille ja tutustuimme mainittuihin kohteisiin kuten mm. kouluun, päiväkotiin, laivarantaan, leikkikenttään ja pump-track-rataan ja olimme tyytyväisiä. Täällä luonto on lähellä. Oman talon ikkunoista näkyy metsä ja laavuretkille pääsee jokaisena vuoden aikana.

Hän on ammatiltaan sisustussuunnittelija, mutta on tehnyt usean vuoden työrupeaman tuotekuvaajana. Wagenbreth on viime syksystä toiminut kuvataideopettajana Virtain kansalaisopistossa ja jatkoa on tiedossa myös tulevana syksynä. -On ilo tehdä työtä kansalaisopistossa eri-ikäisten ihmisten kanssa, hän iloitsee.

Agnieszka Wagenbrethillä on oma taideverkkokauppa, josta saa tilata korkea laatuisia digiprinttikuvia tauluista.

Näyttely on avoinna 25. kesäkuuta saakka. Galleria Virinä on auki ti ja to klo 10-12 ja klo 13-18 ja ke ja pe klo 9-12 ja 13-15.-jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI