Polkuja jouluun, askeleita Tonttulaan – Jaana Laakson näyttely Soinin kirjastossa

0

Toteutin lapsuuden haaveen omasta jouluisesta pienois-maailmasta. Minulla on Kallioniityn Tonttula (nimi tulee tonttimme mukaan). Tein siitä joulukalenterin kirjaston facebook -sivulle ja sen innoittamana kirjastosta toivottiin jouluaiheista näyttelyä. Olisiko minulla jotain pientä näyttelyyn laitettavaa?

Jaana Laakso

Näyttely on joulukalenterin ”sivutuote”, mutta keksin myös uusia juttuja, ettei kalenterin luukut paljastu ennen aikojaan. Muistoja, poisheittämättömiä leluja, kirpparilöytöjä – yhdessä ne voivat kasvaa pikkutarinoiksi. Saan nimetä ne. Joulumiljöössä ne näyttäytyvät uudella tavalla.

Etsin polkuja jouluun. Mitä matkan varrelta löytyy? Millainen on joulun aarre minulle ja sinulle?

Joulun sanomaa kirjoitin runoihin ja teksteihin. Ne eivät ole uusia, mutta silti ajankohtaisia.

Jouluuni kuuluu seimi ja enkelit, tontut ja lahjat. Tonttula-maailmassani, joulukalenterissa ja tässä näyttelyssä saan yhdistää rakkauden jouluun, tarinoihin ja leikkimiseen. Leikin ilo on lahjaa ikään katsomatta. Leikki ei lopu eikä tule valmiiksi!

Tervetuloa joulun poluille. Kulje, tunnelmoi ja viihdy. Ehkä hippunen joulun lumoa osuu kohdallesi. Jouluista iloa ja leikkisää lapsenmielisyyttä toivon välittyvän näyttelystäni kaikenikäisille.

Näyttely auki Soinin kirjastossa 8.1 asti ja joulukalenterini avautuu kirjaston facebook-sivulla uusin luukuin jouluun asti. . Kurkkaapa kalenteria https://www.facebook.com/Soininkirjasto


 

JÄTÄ KOMMENTTI