Seminaarinmäen mieslaulajat eli Semmarit valloittaa Ähtäri-hallissa

0
Semmarit. Kuva Ville Huuri

Pikkujoulukausi jatkuu Ähtärissä ja ohjelmaa on luvassa moneen makuun. Lauantaina 4. joulukuuta paikkakunnalle saadaan vierailulle lähes kolmen vuoden tauon jälkeen suurenmoinen showryhmä Semmarit.

Semmarit, viralliselta nimeltään Seminaarinmäen mieslaulajat, on Jyväskylässä vuonna 1989 perustettu 19-päinen mieskuoro, joka rikkoo tarkoituksellisesti kuoromusiikin rajoja. Kuoron musiikkia on vaikea lokeroida tiettyyn genreen, mutta sen juuret ovat rockissa ja popissa. Mustiin pukuihin sonnustautuneen yhtyeen esiintymiset tunnetaan näyttävyydestään ja huumoripitoisuudestaan.

Semmarit aloitti jo syksyllä 2019 tasavuosia juhlistavan kiertueensa otsikolla World Tour 30 V. Kuoron mukaan kiertueelle ladattiin erikoiskattaus, jollaista ei voi kokea muualla. Korona keskeytti konsertit, mutta nyt juhlashow jatkuu vihdoin ja vielä astetta viritetympänä nimellä The End of the World Tour – final call!

Reima Viitala

– Emme ennusta maailmanloppua. Päinvastoin juhlimme pitkän odotuksen päättymistä. Kun showta on höystetty pienillä lisäyksillä, päätimme viilata myös konsertin nimeä, taustoittaa kuoron johtaja Reima Viitala kiertueen mahtipontista nimeä.

Semmareiden konsertin Ähtäri-hallissa tuottaa Ähtäri Events yhteistyössä Ähtärin kaupungin kanssa. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä. Ovet avautuvat ja mahdollisten jäljelle jääneiden lippujen myynti alkaa klo 19. Konsertti alkaa klo 20 ja sisältää väliajan. Tilaisuudessa on anniskelu.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston määräys mahdollistaa Semmareiden konsertin järjestämisen siten, että yleisöltä ei vaadita koronapassia, koska käytössä on numeroidut istumapaikat. Noudatamme THL:n turvallisuus- ja hygieniaohjeita.


 

JÄTÄ KOMMENTTI