Soinin kunnan kulttuuri- ja liikuntapalkitut

0

Soinin kunnan ja sivistyslautakunnan kulttuuri- ja liikuntapalkinnot 2021

Soinin kunnan ja sivistyslautakunnan muistamiset vuoden 2021 menestyksistä jaettiin itsenäisyyspäivän juhlassa. Tänä vuonna palkittiin:

Kulttuuripalkinto 2021 Eve ja Ossi

Kunnan kulttuuripalkinnon vuonna 2021 sai Eve & Ossi -duo. Eve & Ossi on eteläpohjalaislähtöinen pariskunta, joka sittemmin on palannut juurilleen. Eve & Ossi -duo tunnetaan harvinaisen kauniisti yhteen soivista äänistään. Laulut ovat puhuttelevia ja elämänmakuisia. Eve & Ossi keikkailevat hyvin aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea ja pitävät myös Soinia esillä. Korona-aika on tuonut haasteensa kulttuurialalle, ja duo on pitänyt ohjelmaa / konsertteja netissä korona-aikana

Sanni Jussila, vuoden valmentaja/ohjaaja 2021

Sanni on aktiivinen toimija ja on toiminut Soinin Sisun nuorten yleisurheilijoiden junnuvalmentajana sekä yleisurheilukoulun ohjaajana ja ohjaajien vetäjänä.

Nella Korpela, vuoden urheilija 2021

Pitkäjännitteisyys ja tavoitteellinen harrastaminen. Naisjääkiekkoilussa hyvät saavutukset.

Emmi Mäkipelto, ryhtityttö 2021

Emmi Mäkipelto on aktiivinen nuori ja monessa mukana. On toiminut muun muassa yleisurheilukoulun ohjaajana, 4H-kerhojen ohjaajana ja yrittäjänä. Hän harrastaa liikuntaa ja hoitaa koulutyön mallikkaasti.

Chaska Katajamäki, ryhtipoika 2021

Chaska on hyväkäytöksinen nuori mies, joka on aktiivisesti Soinin Palloseuran toiminnassa mukana. Kesällä 2021 Chaska on vetänyt pienten lasten pallokoulua sekä toiminut tuomarina lasten ja nuorten jalkapallo-otteluissa. Lisäksi Chaska toimii vetäjänä kahdessa alakouluikäisten sählykerhossa. Aktiivisen seuratoiminnan lisäksi Chaska hoitaa koulutyön esimerkillisesti ja harrastaa liikuntaa monipuolisesti.

Kerttu Leppänen, vuoden nuori toimija 2021

Kerttu on toiminut 4h-kerhojen ohjaajana useampana kerhokautena. Kerttu on nuori, joka on ennakkoluulottomasti osallistunut Kuusiokuntien alueella nuorille järjestettyyn kansainväliseen toimintaan (ennen koronaa). Nuori, joka on ilahduttanut taiteellaan monia soinilaisia ja lähialueen ihmisiä mm. pitämällä oman taidenäyttelyn Soinin kirjastossa menneenä syksynä. Ennen kaikkea nuori, joka on rohkeasti uskaltanut pitää kiinni omasta intohimostaan.


 

JÄTÄ KOMMENTTI