Sivistyslautakunnan päätöksiä 20.1.2021
Sivistyslautakunta kokoontui 20.1.2021 vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen pääasiana oli kunnan liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripuolen avustukset vuodelle 2021. Avustukset jaettiin pääsääntöisesti esitysten mukaisesti. Ainoastaan joitain avustuksia siirrettiin yleisavustuksista kohdeavustuksien puolelle. Kokouksen yhteydessä pöytäkirjaan merkittiin, että Soinin kunta tukee suoraan kulttuuripalveluista Soinilaisten muusikoiden iltaa 1500 eurolla ja Suomenselän kesä ry:n Soinillinen –tapahtumaa 2000 eurolla.
Kokouksessa valtuutettiin sivistys- ja henkilöstöjohtaja allekirjoittamaan 10 vuoden vuokrasopimus Järvelän tilan mailla kulkevan Motti-Milian reittisopimus.
Tiedoksi merkittäviä asioita kokouksessa oli useita. Soinin ja Ähtärin yhteiseksi koulukuraattoriksi ajalle 1.2.-31.12.2021 on valittu Linda Vartiainen. Resurssiopettajaksi kevääksi on valittu Linda Virkamäki, sillä Lena Koivisto siirtyi kieltenopettajan sijaisuuteen oman koulun sisällä. Kouluun ilmoittautuminen tapahtuu helmikuun aikana Wilman kautta. Ja kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle on esitetty uuden laaja-alaisen erityisopettajan viran perustamista.
Ennen kokousta jaettiin muistamiset vuoden 2020 osalta liikunta- ja kulttuuritoimien osalta.