Vaskiveden kesäjuhla veti Myllyniemeen kolmisensataa juhlijaa

0
45- vuotias Tanhu-Lysti esiintymässä Vaskiveden kesäjuhlassa.

Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat

Vaskiveden kesäjuhlaa vietettiin neljättä kertaa lauantaina Myllyniemessä. Järjestäjien mukaan lukemattomista samanaikaisista kesätapahtumista huolimatta juhlapaikalle saapui kolmisensataa henkilöä.

Kesäjuhlassa oli mahdollisuus ihailla muun muassa vanhoja traktoreita, joita oli paikka toistakymmentä.

Tarjolla oli niin lapsille kuin aikuisille monenlaista tekemistä ja katseltavaa. Nähtävillä oli muun muassa vanhoja traktoreita, autoja, mopoja ja kotieläimiä. Lapsille oli tarjolla kasvomaalausta, aarteen etsintää ja hevosajelua. Vetonaulaksi muodostui ylöjärveläisen Aarre Lehtimäen monipuolinen puulelunäyttely, joka näytti kiinnostavan ja ihmetyttävän sekä aikuisia että perheen pienempiä.  Lehtimäki kertoi, että nähtävillä täällä Myllyniemessä on vain pieni osa itse tekemistäni puuleluista. – Kotoa niitä löytyy 2,5 huoneellista.

Juhlaan kuului myös tunnin mittainen tanssikurssi. Lattialla pyöri parhaimmillaan yli 30 tanssijaa.

Kotieläimiinkin oli mahdollisuus tutustua kesäjuhlassa.

Tietenkin juhlassa esiintyi kahteen otteeseen 45 vuotta toiminut kyläkunnan Tanhu-Lysti ohjaajanaan Irja Majanen. Alusta alkaen tanhuryhmän ohjaajana toiminutta Irja Majasta kyläyhdistys muisti kukkakorilla.

Kasvomaalaus kiinnosti lapsia. Kuvia lasten kasvoille taiteilivat vas. Jaana Perämäki ja Janina Viitanen.

Tarjolla olleet hernerokka, letut ja kahvi tekivät kauppansa. Tietenkin arpajaiset toivat oman lisänsä juhlan ohjelmaan. Juhlan järjestäjät haluavat kiittää arpajaispalkinnoiksi lähituottajia ja yrityksiä. – jr



 

JÄTÄ KOMMENTTI