Virtain Risteyskohtia-näyttely syntyi ympäristöahdistuksesta

0
Valon arka 2021

Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virtain kaupungintalon Galleria Virinässä on avattu Reetta Levanderin Risteyskohtia-niminen taidenäyttely. Työt ovat esilla toukokuun ajan ma-pe klo 10-15. Reetta Levander kertoo, että näyttelyyn ripustetut teokset ovat syntyneet ympäristöahdistuksesta.

– Osa tauluista on Kankaanpään taidekoulun opinnäytetyönä vuonna 2020 tekemiäni ja loput pystyin tuottamaan taiteen edistämiskeskuksen (Taike) myöntämän työskentelyapurahan turvin muun muassa juuri tätä näyttelyä varten. Galleriaan koottuun ripustukseen kuuluu yhteensä 14 akryylimaalein toteutettua maalausta, joista yksi on maalattu MDF-levylle ja loput kankaalle. Esillä on maisemamaalauksia, joista osa abstraktisempiä
kuin toiset. Lisäksi on mukana maalauksia kuvitteellisistä henkilöistä ja olioista, jotka elävät ja kulkevat näissä maalauksien maisemissa. Tavalliselle katsojalle useat näyttelyn teokset antavat mahdollisuuden mielikuvituksen laukalle. Värien harmonia miellyttää katsojan silmää. Siis kannattaa lähteä kauempaakin tutustumaan tähän isokokoisten töiden upeaan kokonaisuuteen.

Täällä (2020)

Reetta Levander on kotoisin Virtain Äijännevalta. Tätä nykyä kuvataiteilija pitää majaansa Tampereella.

– Valmistuin keväällä 2020 koronan myllertäessä taidemaalariksi Kankaanpään Taidekoulusta, joka on osa Satakunnan ammattikorkeakoulua. Olen siinä ohessa ollut vuosittain mukana useissa ryhmä-ja yhteisnäyttelyssä. Olin mukana perustamassa kuusihenkistä taiteilijaryhmä Frankia. Tutustuimme toisiimme taidekouluaikana ja tällä porukalla olemme pitäneet useita ryhmänäyttelyitä ja osallistuneet myös joukkueena leikkimieliseen Glass Village People-veistokilpailuun vuonna 2018 Nuutajärvellä, päästen kolmen parhaan joukkoon. Osana FRANKia olin mukana vuonna 2019  kansainvälisessä Tatinis Art Show-yhteisnäyttelyssä Helsingissä, listaa toimintaansa Reetta Levander.

Tulevaisuuden näkymiä Reetta Levander avaa seuraavasti.

– Kuvataiteilijan paperin saatuani aion keskittyä enemmän myös yksityisnäyttelyihin. Nyt kun sain Risteyskohtia-näyttelyn ripustettua, maalaan jo teoksia seuraavaan näyttelyyn, jonka pidän yhdessä seppämestari Antti Kuikan kanssa Nuutajärvellä kesäkuussa.

Kuvataiteilija pyrkii hyödyntämään aikaisemmin hankittuja taitoja uuden luomisessa.

– Aikaisemmalta koulutukseltani olen kaksinkertainen lasialan artesaani ja sarjakuvapiirtäjä. Teoksissani yritän usein keksiä keinoja yhdistellä näitä kaikkia taiteenaloja luodakseni jotain uutta.

Kunhan on hyvät kengät (2020)

Reetta Levander on seuraavien taideyhdistysten jäsen:
Tampereen Taitelijaseura (2021), Taidemaalariliitto, kokelasjäsen (2021), Suomen Taideyhdistys (2019), Suomenselän Taiteilijaseura (2018), Virtain Taideyhdistys ry (2018) , FRANK taidekollektiivi, perustaja jäsen (2017) ja Suomen Sarjakuvaseura ry (2011). Hän on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin, ryhmänäyttelyihin ja kutsunäyttelyihin.

Yksityisnäyttelyt ovat olleet:
Joskus täytyy olla runo, Hyttigalleria, Lasistudio Jan Torstensson Oy, Kiikoinen (2011), Kiikoisten kiukkuinen pukki, Hyttigalleria, Lasistudio Jan Torstensson Oy, Kiikoinen (2012), Agnosia, Myllymäen torppa ja Hyttigalleria, Lasistudio Jan Torstensson(2012) ja Risteyskohtia,Galleria Virinä, Virrat (2021).

Tulevat näyttelyt:
Kesäkuu 2021, Ryhmänäyttely , Neil Armstrongs´s Space Adventures, Muottitehtaan näyttelytila, Nuutajärvi, syyskuu 2021 Yhteisnäyttely, Koillis-Pirkan Taidenäyttely, Galleria Virinä Virrat, lokakuu 2021, Yhteisnäyttely, Suomenselän Taitelijaseuran vuosinäyttely, Galleria Virinä, Virrat ja kesä-elokuu 2022 Yhteisnäyttely, Suomenselän Taiteilijaseuran vuosinäyttely, Pirkanpohjan Taidekeskus, Ähtäri. -jr



 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI