Ähtärissä ja Töysässä köpöteltiin 39-kerran kesäyössä.

0
Nelisenkymmentä henkilöä kuntoili, 39 kerran järjestetyssä Kesäyön Köpöttelyssä, Mantilanjärven nuotiopaikalle.

Pentti Hautala/ J-Pnews
Töysä/Ähtäri

Suomen Ladun paikallisyhdistykset, Suomenselän Samoilijat, (toimina-alue Ähtäri, Soini ja Lehtimäki), ovat vuodesta 1983 ja Töysän Talsijoiden kanssa järjestäneet säännöllisesti Kesäyön Köpöttelyn.

Nyt perjantai-illan hienossa, 15 lämpöasteen myöhäisillassa köpöteltiin ja pyöräiltiin jo 39 kerran. Kaikki kuitenkin joutuvat köpöttelemään loppumatkan.

Tapahtuma on järjestetty vuosittain viikkoa ennen juhannusta, perjantaina tai lauantaina. Osanottajia on eniten ollut lähes 60 ja vähiten 8 kaatosateessa. Eniten aina töysäläisiä. Nyt osanottajia oli yhteensä nelisenkymmentä Ähtäristä, Töysästä, Kuortaneelta sekä myös muutama Alajärveltä ja Soinista.

Kuortanelaisten runsas osanotto suorastaan yllätti. Olihan Kuortaneen Ladusta mukana, kaikkien aikojen ennätysmäärä:12 naista ja miestä.

Latuyhdistyksin yhteinen kuntoliikunnallisen tapahtuman ideoivat alkuun ähtäriläiset Eino Lehtoranta ja Kalevi Ihamäki sekä töysäläiset Jussi Herrala ja Pentti Hautala. Viimeksi mainittu on osallistunut ainoana henkilönä jokaisen Köpöttelyyn.

Ensimmäiset 12-vuotta käveltiin porukalla Ähtärin Kellomäestä runsaan 6 km:n matkan. Töysän suunnasta talsittiin NS:n pihasta ja joinakin vuosina Säpänniemestä. Matkaa kertyi yli 10-kilometriä, yhteen suuntaan.

Viime vuosina on edelleen jotkut kävelleet Kellomäestä ja isommalla porukalla pyöräilty Ähtärin keskustasta. Töysän yhteislähtö on aloitettu torilta ja myöskin kotipihasta, eri kyliltä. Fillarointia on kesäyössä kertynyt osanottajilla edestakaisin 24-50 km. Pitempimatkaiset ehtivät takaisin kotipihaansa vasta lauantain puolella.

Töysän Talsijoiden puolesta tarjottiin nuotiokahvit, töysäläisten korppujen ja pikkuleipien kanssa, sekä makkarat kaikille paistettavaksi. Pääkokkeina toimivat Kaisa ja Jorma Toopakka sekä Markku Akonniemi.

Kahvit kiehuivat, makkarat paistuivat ja hyttysetkin inisivät savujen karkoittamana etäämmällä. Mutta linnut lauloivat hienosti ja moniäänisesti lähipuissa.

Kauniissa kesäyössä nautittiin yhdessäolosta nyt jopa parisen tuntia, Ähtärin-Alavuden rajavyöhykkeellä.  Mantilanjärven, Suomenselän Taipaleen nuotiopaikalla suunniteltiin hieman tulevaa toimintaakin ja pystytettiin uudestaan kivien kanssa suoperäisessä maassa kaatuneen jyhkeä puisen opastekilven.

Latuyhdistyksien puheenjohtajat nostivat maahan kevään kuluessa kaatuneen opastepylvään. Vasemmalla Talsijoiden pj. Markku Akonniemi, Kuortaneen Ladun Ulla-Riitta Latvala ja edellisen kaima Samoilijoiden Ulla-Sisko Toivonen, sekä Talsijoiden Terho Vilmilä ja Jorma Toopakka.

Minä itsekin olin alkujaan pystyttämässä ja viemässä Töysästä korkeaa pylvästä, yhdessä Jussi Herralan ja Paavo Haapasen kanssa. Paavo on kaivertanut hienosti Ähtärin suuntaan osoittavaan opasteviittaan; Suomenselän Samoilijat ja Töysään kohti suuntautuvan; Töysän Talsijat. Lisäksi pystytolpassa on vuosiluku 1983.

Kaikki saivat ihmetellä sitä, kun 39-vuotta sitten tehty ja pystytetty opaste on säilynyt aivan uuden veroisena. ” Kyllä siihen aikaan olivat puun kyllästeetkin tehokkaita”, ihastelivat kaikki.

Puheenjohtaja Markku Akonniemi muistutti, että ensi vuoden kesän alussa tulee Talsijat toimineeksi 40-vuotta. Ja järjestään siihen kuuluvana samalla 40 Köpöttely.

Kuvat: Pentti Hautala


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI