Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus/Töysä
”-Kesä koitti ihanin. Valon saimme takaisin. Sydän kiittää Jumalaa, kaiken kauniin antajaa. Kuinka metsä huminoi! Kuinka puissa laulu soi. Kertoo loiste aallokon. Luoja ihmeellinen on…Kielon huppu, linnun suu ihmetykseen avautuu. Luoja jälleen kädellään, kaiken kutsuu elämään.”
Tämän Anna-Mari Kaskisen sanoittaman laulun kaiku kuului kauaksi sunnuntaina Töysän Isokalliolta. Ehkäpä Kuortaneen puoleisiin kyliin saakka? Alavuden seurakunta teki toiminnassaan historiaa, kun järjesti ensimmäisen Jumalanpalveluksen Isokallion laella.
Kallio sijaitsee Kirkon-, Housun– ja Tohninkylien välimaastossa. Aikaisempina kesinä on kokoonnuttu Töysä-viikolla arki-illan hartauteen, mutta nyt ensimmäisen kerran oikein sunnuntain Jumalanpalvelukseen.
Noin 190-metrin korkealla sijaitsevalle, laavu- ja autiotuvan retkeilyalueella kokoontui lämpimässä keskikesän säässä, kohtuullisen runsaasti osanottajia. Paikkakuntalaisten lisäksi myöskin lähikunnista. Kaukaisin osallistuja oli Australiasta saakka, kun Marja Myllymäki os. Herrala osallistui äitinsä Leila Herralan kanssa.
Aurinko paistoi aika-ajoin kuumasti. Se saikin osallistujat katselemaan istuinpaikkoja puiden, laavun ja autiotuvan varjoista. Tuuli vilvoitti myös mukavasti ja piti hyttysparvet paikalta pois.
Alkusanoissaan kirkkoherra Jussi Peräaho totesi tilanteeseen sopivasti: – Jumala puhuttelee ja kutsuu kakkia meitä eri tavoilla sekä erilaisissa tilanteissa ja paikoissa. Erityisesti täällä kauniin luonnon keskellä kokoonnuttaessa tulee mielimme -ja hyvin selvästi esiin, Jumalan täydellinen luomisen taito. Tässäkin ympärillämme on luonto monipulista ja kaunista, niin laajalti mitä silmä kantaa. Sellaista täydellisyyttä, kun vain Jumalan voimalla on mahdollista.
Puheessaan Jussi selvitti mm. filippiläiskirjeen tarkoitusta aiheesta: ”Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä”. Sekä saarnansa johdannoksi Luukkaan evankeliumista, jossa Jeesus kertoo vertauksen kutsun kohdistamisen suuresta merkityksestä.
Kun palvelija palasi ja kertoi juhlakutsusta kieltäytymisen verukkeista herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoin palvelijalleen: Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille, tuo tänne köyhät, raajarikot ja rammat. Palvelija saapui sanomaan herralle, tehneensä käskyn mukaan, mutta tilaa on vielä.
Silloin palvelija sai käskyn menemisestä maanteille ja kylien kujille. Vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka alkujaan kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni.
Jeesuksen mukana kulki ihmisiä suuri joukko. Hän kääntyi ja sanoi heille.-Jos joku tulee minun luokseni, mutta ei ole valmis luopumaan, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Jussi Peräaho totesi tänäkin aikana erilaisia verukkeita olevan, esimerkiksi esteenä kirkkotiellä kulkemiseen. Siitäkin huolimatta, että kirkkoon johtava matka on lyhyt, verrattuna entisiin aikoihin.
-Mieleen tulee tässä paikassa, kirkotie Töysästä-Isoonkyröön. Sinne ei täältä lähdetty joka sunnuntai. Mutta kuitenkin silloin, kun muitakin asioita kerääntyi hoidettavaksi kirkkoreissulla.-Tännekin kallion laelle pääseminen vaati tulijoilta vaivaa. Tällä kirkkotiellä joutui askeltamaan epätasaista polkua, puun juurien ylitse. – Mutta kaikille osallistujille, tämäkin kirkkotie ja Jumalanpalvelus jää varmasti ainutlaatuisena kokemuksena jokaisen, täällä olleiden muistoihin.
Kanttori Mari Järvinen säesti laulut ja virret kosketinsoittimellaan. Enemmistönä yhteislaulut olivat Anna-Mari Kaskisen sanoittamasta, ”Annoit kauniin maan, Kansanlaulukirkko-julkaisusta”. Seurakunnan pääemäntä Sirkka-Liisa Halla-aho ja Hilkka Rinta-Pollari, tarjosivat kirkkokahvit. Ne nautittiin aamulla leivottujen, vielä lämpimien voisilmäpullien kanssa. Ja tietenkin juomista janoon.
Kuvat: Pentti Hautala
