Aluehallitus hyväksyi muutokset hyvinvointialueen palveluverkkoon

0
Sairaalanmäki aluetta

Etelä-Pohjanmaan aluehallitus on hyväksynyt omalta osaltaan viranhaltijoiden esityksen hyvinvointialueen palveluverkosta. Palveluverkkoon suunnitellut muutokset etenevät vielä 28.10. kokoontuvan aluevaltuuston päätettäväksi.

Hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen

– Esitykseen tehtiin joitain käsitteisiin ja sanamuotoihin liittyviä teknisluonteisia muutoksia, lisäksi palveluverkosta äänestettiin kahdesti, hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen kertaa 21.10. pidetyn kokouksen kulkua.

Yksi äänestyksistä koski Vimpelin lääkärinvastaanottoa. Äänin 4–6 päätettiin, että aluevaltuustolle esitetään lääkärinvastaanoton säilymistä paikkakunnalla tarpeenmukaisena. Hyvinvointialuejohtaja Järvinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Vimpeliä koskeva päätös ei ole linjassa eikä tasapuolinen muiden tehtyjen palveluverkkopäätösten kanssa. Lisäksi tehty ratkaisu sitoisi henkilöstöresurssia laajemminkin, nostaisi hyvinvointialueen kustannuksia eikä mahdollistaisi tilojen vähentämistä suunnitellulla tavalla, Järvinen toteaa.

Kokouksen toinen äänestys koski hammashoitolan toimintaa Nurmossa. Äänin 9–2 asiakohta päätettiin esityksen mukaisesti.

Aluehallitus äänesti uuden uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelman laadinnasta kahdesti. Ensin esitettiin pykälän palauttamista valmisteluun. Äänin 9–4 asian käsittelyä kuitenkin jatkettiin ja samoin lukemin myös ohjelman laadinta päätettiin käynnistää.

UTV 2 -ohjelmassa tullaan huomioimaan muuttunut taloustilanne. Keinoja talouden tasapainottamiseen tarvitaan vuosille 2025–2026 merkittävästi lisää. Tavoitteena on, että aluevaltuusto hyväksyy UTV 2 -ohjelman helmikuussa 2025.



 

JÄTÄ KOMMENTTI