HyvaEP | Esihenkilötyö ja perehdytys hyvällä tasolla työhyvinvointikyselyssä

0
Sairaalanmäki aluetta

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen henkilöstölle toteutettiin työhyvinvointikysely 21.10.-10.11.2024. Kysely tehtiin yhteistyössä Kevan kanssa ja siihen vastasi 49 % hyvinvointialueen työntekijöistä.

Työkykynsä kokee kyselyn mukaan hyväksi 78,5 % vastaajista, mikä on hieno asia.

Niina Herttuala

• Olemme hyvinvointialueella pyrkineet kehittämään toimintamallejamme niin, että pystyisimme puuttumaan työkyvyn haasteisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kertoo rekrytointi- ja työhyvinvointijohtaja Niina Herttuala.

Myös työnantajan suosittelu on hyvällä tasolla. Tänä vuonna 69 % vastaajista suosittelisi työnantajaa, kun viime vuonna vastaaja lukema oli 66 %. Positiivisena tuloksista nousee esiin myös, että perehdytyksestä huolehditaan (74,8 % vastaajista), ja esihenkilöiden ja työntekijöiden välillä vallitsee luottamuksellinen ilmapiiri (77,1 % vastaajista).

Erityisesti ikäihmisten palveluiden toimialueella ollaan tyytyväisiä tuloksiin.

  • Meidän toimialueemme työntekijöistä 78 % suosittelee työnantajaa, ja suosittelijoiden määrä on lisääntynyt viime vuoteen nähden. Yhtenä korkeaa suosittelijoiden määrää selittävänä tekijänä voi olla se, että meillä ollaan myös perehdytykseen tyytyväisiä. Toimiva perehdytys tekee työn teosta sujuvaa, kertoo ikäihmisten palveluiden toimialuejohtaja Tarja Palomäki.

Työhyvinvointikysely toteutettiin haastavana aikana yhteistoimintamenettelyiden keskellä.

Hyvinvointialuejohtaja Tero Järvinen

• Kävimme tulokset läpi yhteistoimintaneuvoston kokouksessa ja totesimme tulokset taloustilanne ja yhteistoimintamenettelyt huomioiden suhteellisen hyviksi, hyvinvointialuejhtaja Tero Järvinen

  • Henkilöstön jaksaminen on tällä hetkellä normaalia kovemmalla koetuksella jatkuvien säästöpaineiden vuoksi. Tilanne näkyy etenkin koko organisaation johtamistapaa ja johtamisen avoimuutta koskevissa vastauksissa, Herttuala täydentää.

Työhyvinvointikyselyn tulokset käsitellään työyksiköissä ja niitä tullaan käyttämään kehittämistoimenpiteiden tukena.



 

JÄTÄ KOMMENTTI