Jälleen onnistunut eläinten siirto Ähtärin eläinpuistosta

0
Hirvas valmiina matkaan.

Viime viikon torstaina ja perjantaina Ähtärin eläinpuistosta lähti yhteensä kuusi metsäpeuraa, kahdeksan kiljuhanhea ja kaksi mandariinisorsaa Korkeasaaren eläintarhaan Helsinkiin.

Metsäpeurojen siirto Korkeasaareen on osa Metsähallituksen Eräpalvelujen koordinoimaa 2026 alkavaa metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohanketta LIFEline4Fennicus. Hankkeessa muun muassa jatketaan metsäpeuran palautusistutuksia, joiden tavoitteena on palauttaa laji entisille asuinsijoilleen. Pian alkava hanke on suoraa jatkoa edelliselle EU-hankkeelle MetsäpeuraLIFE, jossa myös Ähtärin eläinpuisto oli aktiivisesti mukana.

Tana kesana Ahtarissa kuoriutunut kiljuhanhi.

Metsäpeurat ovat Korkeasaaressa nyt esillä yleisölle kahdessa tarhassa, kun taas kiljuhanhet ja mandariinisorsat talvehtivat ensin takatiloissa. Korkeasaari tiedottaa, kun linnut siirretään yleisötarhoihin.

Vieraile ja Välität ry kiittää yhteistyöstä ja tuesta

Vieraile ja Välität ry:n puheenjohtaja, sekä Ähtärin eläinpuiston entinen intendentti, Marko Haapakoski toteaa viime päivien olleen onnistuneita ja kiittää Korkeasaaren eläinlääkäriä sekä Ähtärin eläinpuiston eläintenhoitajia, jotka mahdollistivat eläinten turvallisen siirron.

”Olemme tehneet vuosikymmenten ajan yhteistyötä Ähtärin eläinpuiston kanssa. Autamme mahdollisuuksien mukaan etsimään eläimille uusia tarhapaikkoja”, kertoo Korkeasaaren eläintarhan eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti.

Metsäpeuroista otettiin samalla verinäytteitä

Vieraile ja Välität ry huolehtii Ähtärin eläinpuiston eläinten hyvinvoinnista puiston ollessa kävijöiltä suljettu. Yhdistys etsii samanaikaisesti eläimille uusia vastuullisia tarhapaikkoja, jotka toteutuvat mikäli eläinpuistotoiminnalle ei löydy jatkajaa kevääseen mennessä.



 

PTV erikoisetiketit_Jouluviini 281021

JÄTÄ KOMMENTTI