JÄRVI-POHJANMAA | Pandemia johtoryhmän tuorein tiedote 24.10. – Perusturvan ylimääräinen kokous päätti sulkea osan Lappajärven kouluista – kolme uutta tapausta

0
Lappajärven terveysasema (Kuva: Santeri Viinamäki)

Eilen lauantaina (24.10.) annetun päivityksen jälkeen Järvi-Pohjanmaalla on todettu kolme uutta koronatapausta, jotka liittyvät kaikki Lappajärven yhteiskoulun tartuntaketjuun. Lappajärvellä on todettu 18.10. jälkeen yhteensä 51 koronatartuntaa, jotka liittyvät kaikki samaan em. tartuntaketjuun. Lappajärven kunnan osalta seitsemän vuorokauden ilmaantuvuusluku on 1706 tapausta / 100 000 asukasta.

Viimeisimmän viikon aikana todetuilla koronapositiivisilla henkilöillä on todettu kaikkia koronavirustartuntaan sopivia oireita, joita ovat päänsärky, lihaskivut, väsymys, flunssan oireet (kurkkukipu, yskä, kuume, nuha), hengenahdistus, haju- ja makuaistin menetys, pahoinvointi ja ripuli. Etenkin Lappajärvellä oleskelleita henkilöitä suositellaan hakeutumaan herkästi koronavirustestiin, mikäli heillä tulee em. oireita. Pääosin tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä, mutta osalla oireet ovat myös vakavia ja 1-3 henkilöä on sairaalahoidossa.

Tänään 24.10. Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta kokoontui kiireellisesti kokoon kutsuttuun ylimääräiseen kokoukseen. Perusturvalautakunta päätti Lappajärven yhteiskoulun ja lukion tilat suljettaviksi tartuntatautilain 58 §:n nojalla 25.-31.10.2021 väliseksi ajaksi.

Tämän päätöksen myötä Lappajärven kunta tulee järjestämään Lappajärven yhteiskoulun luokkien 4.-9. ja lukion opetuksen etäopetuksena ensi viikolla.

Perusopetuslaki ei mahdollista esiopetuksen, vuosiluokkien 1-3, erityisen tuen päätöksen saaneiden, pidennetyn oppivelvollisuuden ja perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilaiden opetuksen järjestämistä etäopetuksena. Tästä syystä edellä mainituilla oppilailla opetus järjestetään ensi viikolla lähiopetuksena. Koulu tiedottaa oppilaita ja vanhempia Wilma-järjestelmän kautta tarkemmin opetusjärjestelyistä.

Koska Lappajärven yhteiskoulun ja lukion tilat on määrätty suljettavaksi, ei kyseisissä tiloissa voi järjestää 25.-31.10.2021 välisenä aikana musiikkiopiston, kansalaisopiston tai muiden yhteisöjen ja järjestöjen tilaisuuksia. Lappajärven kunnan alueella olevien Länsirannan ja Rantakankaan koulujen toiminta jatkuu normaalisti.

Lappajärven Ullanlinnan päiväkodissa hoidossa loppuviikosta ollut lapsi on myöhemmin osoittautunut koronapositiiviseksi. Viime viikolla Ullanlinnan päiväkodissa olleiden lasten vanhempiin tullaan olemaan yhteydessä tartunnanjäljittäjien toimesta jatko-ohjeiden antamiseksi. Kaikkia varhaiskasvatuksessa olevien lasten vanhempia kehotetaan seuraamaan tarkasti Päikky-sovellusta, jonka kautta tiedotetaan ensi viikon varhaiskasvatuksen järjestelyistä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI